Ei voi oikein muuta sanoa, kuin huh, mikä viikonloppu. Olin töissä perjantai-iltana viidestä puolille öin, lauantaina menin takaisin yhteentoista ja olin töissä seuraavat kaksitoista tuntia. Sunnuntaina olikin ensimmäinen päiväni jalkapallostadionilla box waitressina (aitiotarjoilija?). Lähdin kotoa kymmeneltä aamulla ja olin takaisin vähän ennen kymmentä illalla. Siinä välissä ehdin tehdä töitä reilut yhdeksän tuntia. Mutta rahaahan se vain tietää ja pakko kyllä myöntää, että rakastin tuota hommaa jalkapallostadionilla.

Jollekin taisin jo kommenttiboksin puolella selostaa vähän enemmän tuosta työstä, mutta siis käytännössä olen ainoana tarjoilijana yksityisessä VIP-aitiossa, jonne asiakkaat tulevat yleensä muutama tunti ennen pelin alkua syömään, juomaan ja seurustelemaan. Jokaisessa boksissa on oma keittiö, baari, ruokailutila ja tietenkin istuimet ulkona katsomossa. Jaoin keittiön ja kokin viereisessä boksissa olevan hurmaavan naisen kanssa, mutta muuten olin boksissa ihan itsekseni asiakkaisen kanssa. Onneksi viereisen boksin nainen oli avulias ja auttoi aina välillä, sillä meillä ei ollut minkäänlaista käytännön harjoittelua etukäteen ja esimiehet olivat kiireisiä hoitaessaan muita juttuja. Sainkin käytännössä sitten opetella ihan kaikki jutut itse.

Ilta meni yleisesti ottaen hyvin, minulla oli yhteensä kahdeksan asiakasta ja he olivat todella ystävällisiä ja mukavia. He söivät buffetista, joten minun piti vain se asetella pöydälle, joten ei siinä sen kummempia onneksi. Muutama ennalta tilattu juoma puuttui baarista ja jouduin ne hakemaan ennen asiakkaiden tuloa, yksi snack-torni ja kakkualusta puuttuivat kattauksesta (eikä niitä saanut enää siinä vaiheessa), mutta isoimmaksi ongelmaksi muodostui se, että vessa ei vetänyt ja joku tietenkin ehti mennä sinne heti ensimmäisenä ja haju olikin aika ihana sen jälkeen (tosin ainoastaan vessassa). Korjaajat tulivat vain kolme tuntia asiakkaiden tulon jälkeen, joten hieman piti hiuksia halkoa, mutta onneksi loppu hyvin kaikki hyvin ja asiakkaat lähtivät suhteellisen onnellisina pois. Minäkin olin onnellinen joskin erittäin väsynyt. Keskiviikkona uudestaan ja jos totta puhutaan en millään malttaisi odottaa. Löysin unelmaduunini, vaikkei se ehkä mikään uravalinta ole, mutta ainakin yliopistoajan toivon pystyväni tätä tekemään. Ja siirtymään vaativampiin bokseihin. (Niin ja tosiaan niille joille jäi epäselväksi, olen vielä töissä ravintolassa ja lapsenvahtina, mutta toivon mukaan voin lopettaa ravintolassa työskentelyn pian).

Mutta se siitä eilisestä. K otti tänä aamuna asukuvat ennen yliopistolle lähtöä uudella kameralla. Kuvat nyt eivät olleet maailman tarkimpia (pitää opetella niitä asetuksia enemmän sitten kun on enemmän kuin viisi minuuttia aikaa), mutta Blogger tunnetusti blurrasi vielä hieman lisää. Mutta ainakin tuli otettua aika monta kuvaa ja ihan hyviä löytyi seasta. Ainakin asu näkyy kuvissa hyvin, pärstäkertoimella nyt ei asukuvien kanssa ole niin väliä muutenkaan. Päällä oli epätavallisen H&M painotteinen asu. Sekä paita, huivi että laukku ovat kyseisestä putiikista. Hame on VeroModan ja jalassa ensimmäistä kertaa Spartoosta saadut CafeNoirin avokkaat. Tykkään avokkaista hirmuisesti, mutta niihin on kyllä pakko hommata kantapäälappu, joka estäisi lonksumisen. Mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin yrittää pitää kenkää jalassa kävellessä. Varsinkaan jos korkoa on reilusti yli kymmenen senttiä.

Olin tänään yliopistolla muutaman tunnin tutoriaalissa ja labrassa ja kohta pitäisi lähteä hakemaan B koulusta. Hyvin tavallinen maanantai siis. Ilta on tarkoitus viettää K:n kanssa, sillä hänellä on huomenna töitä ja herra lähtee jo keskiviikkona Ranskaan laskettelureissulle poikien kanssa ja tulee takaisin vasta sunnuntaiaamuna. Emme ole häiden jälkeen olleet yhtään yötä erossa, joten saa nähdä, miten selvitään. Minulla tosin on niin kiireinen viikko tulossa, ettei oikeastaan olisi aikaa nähdä muutenkaan. Olen töissä kolmena päivänä (yhtenä jalkapallostadionilla, kahtena ravintolassa) ja lisäksi olen B:n kanssa muutaman tunnin tänään ja torstaina. Valitettavasti samalle viikolle myös sumppaantui sekä viimeinen tutor-essee että viimeinen tutkimusraportti ja lisäksi pitäisi vielä ehtiä lukemaan ja muokkaamaan se laaja essee, jota kirjoitin pari viikkoa sitten. Jippii... Plussapuolena tässä on se, että kahden viikon päästä kaikki jutut pitäisi olla palautettuna ja sen jälkeen minulla on ainoastaan kokeet. Taisin tosin hommata itselleni yhden koulujutun lisää, mutta sen ei onneksi pitäisi viedä liikaa aikaa. Yritän löytää aikaa tulla moikkaamaan täällä blogin puolella aina välillä jos suinkin muilta jutuilta ehdin. En millään malta odottaa kesää ja vapautta!
Mitäs tykkäätte päivän asusta? Entä uusista kengistä?
In English:
I don't have much time because I have to pick up B soon but I thought I'd come to post today's outfit regardless. I was wearing mostly H&M: shirt, scarf and purse. The skirt is from VeroModa and shoes I've gotten from Spartoo and they're CafeNoir. Lovely but require a heelpad thing to keep them from sliding off. I've had a really busy weekend with simply just working (about 30 hours Fri-Sun) and sleeping and this week is going likewise with the addition of an essay and a lab report. Where did my life go? To be fair, I really enjoyed my new job as a box waitress at a football/soccer stadium. It was hard but very rewarding also. I was in charge of my little box and it felt good. I was trusted with important clients. Now off to pick B (can't really call it work, I really like that "little" girl). See you later!