Torstai-iltana L sai meidät suostuteltua lähtemään ulos. Minua ei olisi yhtään oikeastaan kiinnostanut klubeilu, mutta K ei ollut käynyt ikinä klubilla Lontoossa, joten hän halusi lähteä. L oli promoottorina siellä, joten pääsimme kaikki ilmaiseksi, alkuillasta oli tarjolla sushia ja juomat olivat ilmaisia koko illan. En kyllä ymmärrä, miten paikka tienaa rahaa, kun miehet maksavat 20 puntaa, mutta kaikki naiset ovat ilmaisia ja juomat ovat ilmaisia.. Ehkä sitten muilla juomilla, sillä meille tarjottiin karpalo- ja appelsiinimehua ja vodkapullo. Minä ja K tyydyimme mehuihin, muu porukasta lotrasi vodkalla meidänkin puolesta.
Sain S:n suostuteltua mukaani henkiseksi tueksi. Olen tuntenut S:n kasiluokalta asti, sillä kävimme samaa yläastetta. Nyt hän opiskelee kenkäsuunnittelua London School of Fashion and Art:ssa ja on aina kiireinen koulujuttujen kanssa. Oli kiva pitkästä aikaa nähdä ja vaihtaa kuulumisia. L flirttaili tasapuolisesti seurueen tyttöjen - ja vähän muidenkin - kanssa ja K jutteli milloin kenenkin kanssa.
Yhdentoista maissa tanssilattia näytti tältä. Puolen tunnin päästä se oli aivan täynnä. Muuten koko klubi oli suhteellisen tyhjä, mutta sitäkin hienompi kyllä. Kyseessä Jalouse ja sijaitsee aika lähellä Oxford Circusta. Sieltä kun kävelee Bond streetin suuntaan ja kääntyy Mäkkärin ja Subwayn välistä kujalle vasemmalle (ensimmäinen tai toinen risteys) ja siitä seuraavalta kadulta oikealle, Jalouse on ensimmäisenä. En tiedä, miten usein heillä on ilmaisia drinkkejä, sillä nyt tietääkseni oli promoottori-ilta. Normaalisti klubille mennään myös ainakin jonkin verran naamarajalla ja korkkarit+mekko on suositeltava ainakin jos perjantaina/lauantaina menee.
Otettiin K:n kanssa yhteiskuva, kun odoteltiin musiikin vaihtumista lounge-musiikista klubimusiikiksi ja pääsisimme tanssimaan. Vaihtuihan se lopulta ja ihan hyviä kappaleita soi, mutta minun makuun niistä oli tehty liian teknoja eikä biisejä voinut oikein tanssia. Hauskaa oli siitä huolimatta ja viihdyimme johonkin puoli kahteen. Meille onneksi menee yölläkin busseja ihan hyvin, joten pääsimme helposti kotiinkin.
Ei ehditty ennen lähtöä ottaa asukuvia, kun L laittoi tuntia aiemmin viestiä, että pitäisi nähdäkin aikaisemmin. Otettiin kuvat sitten jälkikäteen, mutta ihan hyvinhän nämä onnistuivat. Päällä minulla oli eBayn lempimekkoni, jonka vyötin Asoksen vyöllä. Päällä H&M:n bleiseri ja jalassa New Lookista ostetut korkkarit. Ostin nämä yliopiston jouluristeilylle, mutta toimivat aivan loistavasti myös klubilla tanssiessa. Ei edes huomannut, että oli korot jalassa, vaikken ole koroilla pitkään aikaan kävellytkään saati sitten tanssinut. Nyt pitää lähteä töihin, mutta palataan taas kunhan ehdin.
Mitäs piditte asusta?
In English:
L made us go clubbing on Thursday because he was a promotor for a club night and got everyone in for free with free sushi and free drinks the whole night. Neither of us drinks but we were having a good time sipping our cranberry and orange juices. We danced a while and talked and left home early enough to still have a bearable day the next day. I was wearing my favorite dress from eBay with belt from ASOS and shoes from New Look. The blazer (H&M) I had on in the beginning of the night before dancing. Now I have to rush to get to work but I'll be back when I have time!
Tosi kaunis mekko, olet muutenkin ollut kauniina! :-) Itse en ole aikoihin käynyt klubeilla johtuen siitä, etten myöskään tykkää niiden musiikista. Kaikissa paikoissa soitetaan vain tekno/house-musiikkia, josta en tykkää yhtään.
VastaaPoistaKiitos paljon! :) Minäkään en voi sietää kyseistä genreä ollenkaan, joten osittain siksi olen klubeja minäkin vältellyt. Seuraavalla kerralla taidan suosiolla mennä latinoklubille. Siellä saa ainakin tanssia ja on hyvä musiikki. :)
PoistaYou are so beautiful!!!!! and tanned!!! and your boyfriend is so handsome!!!!
VastaaPoistaThank you! :) He's my husband actually. :)
PoistaAika jännältä kuulostaa kyllä tuo klubin systeemi. Kai ne sitten jollain elää.. ? :D
VastaaPoistaKaunis mekko sulla ollut päällä :)
Kiitti! :) Luulis, sillä kuitenkin aika fancysta klubista oli kyse.. Oletan, ettei niillä normaalisti oo ilmaset juomat, mutta en sitten tiiä.
PoistaMusta on niin hassua kans kun täällä tuntuu melkein kaikki klubit olevan niin et naiset sisään ilmaseks, miehet £20 ja sitten jotenkin juomia ilmaseks tosi monessa paikassa :o En oo ite hirveesti käyny, pari kertaa vaan ja samassa paikassa mutta oon kuullu ja lukenu, että toi on tosi yleistä! Vähän silleen tylsää kun ois kiva mennä poikakaverin kans jonnekin tollaseen kun se tulee tänne mutta hyi, KAKSKYTPUNTAA?! :D
VastaaPoistaIlmasinpa huonosti, tarkotin siis että en oo ite käyny tollasissa paikoissa vaan pari kertaa sellasessa, mikä menee samal logiikalla kun suomessa että about femma sisään ja juomat maksaa mitä maksaa :D
PoistaHih, joo ei tosiaan kannata miesten kanssa lähteä sellaisiin paikkoihin, joissa miehet maksaa ihan tuhottomasti. L onneksi makso K:n illan. Minä aina Suomessa meen alkuillasta sisään, kun ei tarvitse maksaa ja koko iltana menee se nolla euroa. Täällä harvoin toimii, kun melkein joka paikkaan on sisäänpääsymaksu. Mutta eipä siinä mitään, ei minun tarvitsekaan mennä. :)
PoistaSama homma, mäkin yritän Suomessa aina tota mut Tampereella on ihan liian vähän sellasia paikkoja :( :D Jep!
PoistaIhana asu! :) Mun pitit oikeestaan kysyä niistä Pull&Bear-farkuista, kun joskus mainitsit niiden olevan hyviä. Itselläni on ongelmana se, että kauppojen pienin koko kyllä kaupassa on sopiva, mutta tuppaa löystymään liikaa sitten käytössä, ja lahkeista sekä pohkeista kangasta on hieman liikaa, ja usein voi lisäksi tulla sellaiset polvipussit... Onko noissa farkuissa ollut tällaisia ongelmia? :) Ja mistä olet tilannut noita? Vai ostatko aina liikkeestä? :) Kiitos vastauksesta!
VastaaPoistaKiitos! :) Liikkeestä olen aina ostanut. Pull&Bearin farkut ovat todella pieniä kooltaan, joten jos ostaa riittävän pienen koon ei ole ollut juuri ongelmia. Minulla on yhdet, jotka löystyivät aika paljonkin, mutta seuraavalla kerralla ostin kahta kokoa pienemmät eivätkä ole löystyneet käytössä. Pull&Bearista löytyy ihan kunnon pillifarkkujakin. Omistamissani toiset ovat ihan pillit (joskin nyt tosiaan löystyneet hieman) ja toiset enemmän suorat. Polvipusseja ei ole tullut. Hinta-laatusuhde on todellakin kohillaan näissä. :)
PoistaIhana toi yhteiskuva. Ja mekko on tosi kaunis. Sopii hyvin sun rusketuksen kanssa! :)
VastaaPoistahttp://vaatetellen.blogspot.com/
Kiitos! :)
PoistaAivan ihana asu! Pukisin salamana itsekin vastaavan kokonaisuuden päälleni! Kengät varsinkin kiinnittivät huomioni heti! Olette kyllä miehesi kanssa ihanan onnellisen näköinen pari :)
VastaaPoistaKiitos paljon! :)
Poista