torstai 5. huhtikuuta 2012

Street Style Trends

Olen koko päivän ollut todella kipeänä. Vuorotellen on ollut kylmä ja kuuma ja päätä jomottaa kuin olisi rekan alle jäänyt. Olen käytännössä nukkunut koko päivän lukuun ottamatta ehkä kuutta tuntia, jona aikana olin sen verran tolpillani, että saatoin maata K:n kanssa sängyllä ja varata sen matkan. 15. huhtikuuta lähdemme siis Rhodokselle Lindoksen lähelle keskelle ei mitään. Meillä on kaunis viiden tähden hotelli, jossa on kahdeksan uima-allasta (myös sisällä jos muuten ei tarkene) ja se on ihan rannalla. Meillä on siellä myös täysihoito (all inclusive), joten 500 punnan hinnan lisäksi ei tarvitse paljon muuta maksella. Lukuun ottamatta sitten muutamia retkiä, jotka ovat suunnitteilla sekä Lindokseen että pohjoiseen ja mahdollisesti saari kiertämään. Mutta siitä enemmän myöhemmin. Selailin eilen Lookbookia, kun olin vielä jokseenkin tolpillani ja keräsin hieman tämän kevään street style-trendejä, joka on kyllä aika selkeästi näkyvissä.


Valkoinen neule, konjakkiset housut, leopardikuvio asusteissa, sirot remmisandaalit, statement korut. Täydellinen yhdistelmä!


Chanel-(henkinen) takki, pikkumusta, paljaat sääret nilkkureissa, kultaiset asusteet. Nami.


Kirkkaat yksityiskohdat, räikeän kuviolliset housut.


Yllättäen pastellia, farkkua.


Valkoinen neule, konjakkiset ja kultaiset asusteet.


Valkoinen neule, sirot sandaalit, kauniisti leikattu bleiseri, paljettiyksityiskohdat.


Playsuitit, statement-korut.


Lisää pastellien colour-blocking, kauniisti istuva bleiseri. 


Epäsymmetrinen hame, pastellivärit, statement korut.


Pastellivärit, pitsishortsit, kauniit kengät. Oma lempparini!


Pastellisävyjä, maihinnousutakki, statement-korut.


Color-blocking pastelliväreillä, nahkatakki, farkkukangas.

Mitkä trendit ovat sinun lemppareitasi?

10 kommenttia:

  1. Rodoksella kannattaa vuokrata esim. skootteri. Halpa ja ihana tapas tutustua saareen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti vinkistä! Itse asiassa puhuimme tästä K:n kanssa eilen, tosin enemmän mietittiin autoa. Toivottavasti hotelliltamme saa vuokrattua skootterin ja pääsisimme tutustumaan saareen paremmin. :)

      Poista
  2. Pastellinen farkkutyyli vetoaa muhun kyllä tällä hetkellä ihan liikaa. Ihanan keväistä! :)

    VastaaPoista
  3. Heippa! Olen tulossa Lontooseen ekaa kertaa tossa kuukauden päästä ja pitkän pähkäilyn jälkeen päädyin easyHotel Victoria (http://www.easyhotel.com/hotels/london_victoria.html) hotelliin. Onko hotelli mielestäsi hyvällä alueella? Hotellina tuo ei taida kummempi olla mutta etsimmekin vain suht edullista nukkumispaikkaa hyvällä sijainnilla ja halusimme oman vessan ja suihkun :) Kiitos avusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Oikein hyvä sijainti on kyseessä varsinkin jos suhteellisen edullinen on vielä. Hyde Park ja esim. Buckingham Palace on kävelymatkan päässä (riippuen siitä, miten paljon tykkää kävellä) ja Oxford streetille pääsee kätevästi metrolla mutta voi myös halutessa kävellä. Westminster, Big ben ja House of Parlament ovat myös kävelymatkan päässä. Eli oikein hyvin valittu! Tervetuloa lomailemaan! Toivottavasti säät suosivat. :)

      Poista
    2. Oi kun kiva kuulla, kiitos paljon :) Tarkotus ois kävellä mahdollisimman paljon niin saa paremman käsityksen kaupungista.
      Oikein ihanaa häämatkaa teille! :)

      Poista
    3. Ole hyvä. Hauskaa matkaa! Kiitos! :)

      Poista
  4. Kaikki keväiset ja vaaleat värit on mun mielestä kauniita ja trendikkäitä just nyt. Varsinki keväällä kuuluu olla jotain vaaleeta päällä, mielellään pastellisävyjä, oihh <3 Pastellisävyisten vaatteiden kanssa sopii mun mielestä joku tosi räikeä yksityiskohta, kuten kirkaanpunaine laukku tai sähkönsininen huivi. Mutta myös kokonaan pastellinvärinen asukokonaisuus voi toimia! :)

    VastaaPoista