keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Abroad. But Where?


Meidän ensimmäinen hääpäivämme (huh, onpa aika mennyt nopeasti!) on parin viikon päästä ja olemme miettineet josko lähtisimme viikoksi jonnekin lämpimään. Ongelmana vain on se, että Euroopassa ei välttämättä ole vielä riittävän lämmin aurinkolomalle, kun taas kauemmas matkat ovat melkoisen kalliita. Esimerkiksi Turkkiin pääsee täältä Lontoosta viikoksi kaksi henkeä All inclusive neljän tähden hotelliin reilulla 200 eurolla, kun taas Egyptiin hinta olisi kolminkertainen. Ei se hinta Egyptiinkään paha ole, mutta kun vertaa Euroopan hintoihin on se kuitenkin. Ja jos Egyptiin menee niin sitten pitää nähdä pyramiditkin ym. ja siinä taas menee enemmän rahaa. Mieluiten käyttäisimme vähän rahaa itse matkaan ja sitten enemmän siellä tekemiseen. All inclusive-hotelleissa on se hyvä puoli, ettei ruokaa tarvitsisi miettiä ja ainakin Turkin hotellit ovat yleensä todella hyviä, mitä buffetteihin tulee. 

Koska minulla ei varsinaisia kokemuksia ole Euroopassa keväisin matkustelusta, ajattelin kääntyä teidän puoleenne. Lähtö olisi meillä joko 15. tai 16. päivä ja seuraavan viikon maanantai-iltana pitäisi olla todennäköisesti töissä. Olemme kallistumassa Kreikan puoleen, mutta muillekin vaihtoehdoille olemme avoinna. Eli, kertokaas kokemuksianne keväisestä Euroopasta. Missä on lämmin? Missä kaunista? Minne kannattaisi suunnata? Mitä tekemistä on missäkin?

24 kommenttia:

  1. Kreikka on ihana! Egyptiä ja Turkkiin en kyllä lähtisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kreikka meilläkin ensimmäinen vaihtoehto. Itse tykkään Turkista ja serkkuni rakastaa Egyptiä. :)

      Poista
    2. Haha! Tuli tästä serkusta mieleen että suunniteltiin sen kans pari vkoa sitte Egyptin matkaa :D Mutta kannattaa miettiä sitä Egyptin "vaarallisuutta", kun siellä on aika paljon ollu nuita turisteihin/turistikohteisiin kohdistuvia iskuja.

      Poista
    3. Hahha. Miten yllättävää. Se ei kyllä kauaa sieltä pois pysy. :P Rhodokselle mennään tällä kertaa. :)

      Poista
  2. Mä kävin kaks vuotta sitten toukokuussa lomailemassa Kreetalla ja suosittelen kyllä lämpimästi! Porukkaa ei ollut liikaa vielä tuohon ajankohtaan, löytyy monenlaisia näkemisen arvoisia paikkoja ja oli kyllä kaunista! Lämpötila oli suurimmaksi osaksi +25, jolloin tuli vietettyä enimmäkseen aikaa rannalla. Viileämmän päivän sattuessa löytyi kuitenkin muutakin tekemistä. :)

    Ja niin, samaa mieltä yllä olevan Anonyymin kanssa: Turkkiin en kyllä lähtisi - itse olen saanut siitä kuvan, että se on melkoinen turistirysä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kokemuksen jakamisesta! Itse olen käynyt Turkissa monia kertoja ja hotellit ovat yleensä todella kivoja. Onhan siellä paljon turisteja, mutta huhtikuussa ei välttämättä vielä niin paljon. :)

      Poista
  3. Olin viime vuonna Rodoksella pääsiäisen aikaan. Siellä oli semmoinen 20 astetta, mutta farkuissa ja neuletakeissa kuljin silti. Tuulenpuuskia oli paljon, joten välillä oli ihan kylmäkin. Koko viikon aikana oltiin rannalla pari tuntia, koska muulloin tuuli liikaa. Rodoksen kaupungissa on mun mieleen suomalaisia liikaa. Ravintolassa työskentelevät osaavat suomea ja musta se oli hirveän vaivaannuttavaa kun he kysyivät, mistä ollaan. "Ai Suomesta, no terve terve, mitä saisi olla?" Polkupyörien vuokraus oli loistoidea. 5€/päivä. Rodoksen kaupungissa viikko on ihan tarpeeksi.

    Tällä hetkellä en lähtisi Kreikkaan, koska en tiedä tykkäävätkö he suomalaisista kriisinsä takia. Saarilla varmaan ei mitään ongelmaa ole, mutta Ateena yms minä kiertäisin kaukaa nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä luullaan amerikkalaisiksi, joten eipä sillä oikeastaan ole väliä. :) Tosiaan mieluummin menisin jonnekin, missä tarkenisi ja tuulihan voi olla kova, mutta sekin taitaa olla niin tuurista kiinni näin huhtikuussa. Kreikasta kuitenkin löytyisi tekemistä, vaikkei rantakeli ihan olisikaan..

      Poista
  4. Kreikkaa en suosittele tähän aikaan vuodesta, ei ole vielä kovin lämmintä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo katsoin itsekin, että jotain 22-23 astetta, mutta toisaalta siellä olisi tekemistä, kun taas jos menee Turkkiin siellä ei oikein ole mitään tekemistä jos kelit ovat huonot. Mutta pitää katsella. :)

      Poista
  5. Omana abi-keväänä 7 vuotta sitten (apua onko siitä jo noin kauan :D), suuntasin heti kirjoitusten loputtua (eli näihin aikoihin) kaverini kanssa kanarialle (Teneriffa). Siellä riitti ainakin lämpöä, joka päivä oli kunnon shortsikelit (yli +25c) ja rannalla tulikin vietettyä aikaa :) Itselleni tuo oli ensimmäinen ja ainoa kerta kanarialla ja meille silloin tärkeintä oli rentoutuminen kirjoitusten jälkeen, joten hirveästi mitään aktiviteettejä ei harrastettu. Joten lämmintä siellä tosiaan on tähänkin aikaan vuodesta, mutta en sitten tiedä miten paljon "tekemistä" (rannalla löhöilyn lisäksi) siellä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen käynyt Kanarian saarilla ainakin seitsemän kertaa ja monta vuotta sitten käytiin helmikuussa ja oli kyllä rantakelit joka päivä, joten se voisi olla ihan järkevä vaihtoehto. Ei siellä oikeastaan tarvitse olla muuta tekemistä jos hyvät kelit ovat. Ainoastaan jos meinaa palella muuten.. :)

      Poista
  6. Rodokselle ei ainakaan kannata mennä. Itse menisin noista sinun vaihtoehdoistasi Portugaliin mutta myös Kreeta on kuulemma ihana paikka. Ja jos haluatte yhdistää kaupunki ja rantalomaa, menkää Ranskaan Marseilleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kreetalla ja Rodoksella olen molemmilla ollut ja tykkäsin kyllä molemmista. Portugalista en muista mitään, joten sinäänsä se olisi kiva kokea. Ranskaan ei lähdetä, koska K menee sinne elokuussa vuodeksi ja siellä tulee varmasti oltua ihan riittävästi. Muuten olisi ihan hyvä vaihtoehto. :)

      Poista
  7. Miksi K lähtee vuodeksi Ranskaan? Joku yliopistovaihtojuttu vai mikä?:) Ja oletko itse lähdössä mukaan?
    Noista matkakohteista sen verran, että itse varmaan lähtisin Kanarialle, koska siellä luultavasti on lämpimimmät säät (jos Egyptiä ei lasketa) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylioppilasvaihtoon joo. Itse jään Lontooseen. :) Rhodokseen päädyttiin, toivottavasti ei palelluta. Mutta kierrellään sitten saarta jos ei rannalla tarkene. :)

      Poista
  8. MItes Kypros? Vähän Turkkia ja Kreikkaa. :) En ole käynyt, mutta kuullut paljon hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietittiin ja meinattiin varata sinnne matka, mutta päädyttiin Rhodokselle. :)

      Poista
  9. Itse suosittelisin Portugalia, tai Kanariaa, koska siella on lamminta. Olen kaynyt myos Turkissa ja taytyy sanoa, etta itse pidin Turkista. Nain kylla sita paikallisempaakin elamaa siella, ja kivaa oli. Kanarialla taas itseani hairitsi se, etta pohjoismaiden kielia puhutaan kaikkialla jne, mutta toisaalta se lampo kylla on valttikortti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molempia mietittiin pitkään, mutta päädyttiin lopulta Rhodokseen. :)

      Poista
  10. Onpas Turkki saanut kovaa kyytiä. Itse olen samaa mieltä edellisen kanssa, todella kaunis paikka. Onhan siellä turisteja, mutta silti kuitenkin huomaa että Euroopan rajoilla. En kyllä säästä tähän aikaan vuodesta tiedä.

    Portugalissa olen ollut ehkä 10-vuotiaana, hyvät muistot jäi silti. Kreikkaan en ehkä suomalaisena nyt lähtisi. Tehän kyllä käytte amerikkalaisista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rhodoksellle tosiaan päädyttiin, vaikka kaikkialle ois haluttu. Eiköhän sen verran amerikkalaisia olla, ettei ihan heti suomalaiseksi ajatella.

      Poista
  11. Näin röyhkeästi hotellit huijaavat asiakkaita – katso!

    http://www.oyster.com/hotels/photo-fakeouts/


    Kannattaa tutustua sivun kuviin, kaikki ei olekaan sitä miltä näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika usein olen ulkomailla matkustanut enkä kyllä kovin usein ole joutunut pettymään. Toivottavasti emme nytkään. :) Mutta yleensä matkasivustojen kuvat ovat kyllä huonolaatuisia ja pieniä eikä niistä näe mitään (ulkomailla, suomalaisilla yrityksillä on yleensä hyvät sivut). :)

      Poista