Perjantai-iltana/yönä onnistuin nyrjäyttämään nilkkani ja esimieheni kuskasi minut sairaalaan. Itse olisin vain mennyt kotiin ja laittanut jalkaan kylmää, mutta koska se tapahtui työajalla, minun piti mennä sairaalaan. Silloin yöllä olisi ollut neljän tunnin jonotusaika lääkärille, joten menimme aamulla kahdeksalta uudestaan, jolloin lääkäreitä oli enemmän eikä meidän tarvinnut odottaa kauaa. Lääkärissä jalasta otettiin varalta röntgen-kuvat ja sain sauvat. Oikein mukava lääkäri ja pääsimme kotiin parissa tunnissa, mikä on ensiavussa melkoisen hyvä suoritus.
Sunnuntaina kirkosta palatessa jalka oli jo kauniin mustunut, mutta onneksi turvotus on melkein jo laskenut, sillä minun pitää tänään mennä stadionille töihin. Sitä ennen täytyy käydä apteekissa ostamassa kipulääkkeitä ja kunnon side, koska muuten en taida tätä päivää selvitä. Kepeillä kävelin vielä eilen, mutta tänään tosiaan on käveltävä ilman, koska en voi ilmestyä töihin kainalosauvoilla. Minulla on labratunti ensin 12-14 ja sitten kolmeksi töihin. Olisin voinut toki soittaa ja kertoa teloneeni jalkani, mutta menen ekaa kertaa tälle stadionille ja haluan oikeasti mennä. Onneksi aitiossa ei tarvitse juosta edestakaisin ja voin aina pelitauoilla lepuuttaa jalkaa ja nostaa sen ylös. Ainoa ongelma on se, että asemalta stadionille on reilu kilometri matkaa ja se pitäisi kävellä. No, eiköhän siitä jotenkin selvitä. Pitäkää peukkuja.
In English:
I sprained my ankle on Friday night at work and on Sunday it looked like that (second picture). It's not very swollen anymore but it's blue and it still hurts. I've been able to walk a little and today I have to go to school and work without crutches so we'll see how that works out. I have to go get some ibuprofein and a good wrap for it but hopefully then I'll be able to go through the day without too much pain. It's my first day at the other stadium so I can't really call in sick - nor do I want to. I really enjoy working in the boxes and I don't have to run around like in the restaurant. The only problem is that the stadium is almost a mile away from the station and I have to walk there.. Wish me luck!
Tsemppiä <3 Toivottavasti jalka paranis pikapikaa. Ja kävele oikein rauhallisesti ja hitaasti ne matkat mitä on pakko kävellä ja pistä mahdollisimman tukevat kengät jalkaan. Ei sulla ole siellä Lontoossa pyörää? Kerran nilkka nyrjähti aika pahasti itselläni ja pystyin taittamaan pikkumatkat paremmin pyörällä kuin nilkuttaen
VastaaPoistaPs. tosi ihana toi vika kuva teistä :))
Kiitti! En uskalla ajaa täällä pyörällä, kun täällä on liikenne ihan hullua ja isot bussit ajaa 20 sentin päästä ja autot yrittää jatkuvasti suistaa pyöräilijöitä tieltä ihan huvikseen. On käynyt K:lle useamman kerran. Ja noi stadionit on sen verran kaukana, että mun pitäis ottaa pyörä junaan. Mutta selvisin joten kuten ja vaikka jalka onkin tänään ollut aika kipeä, ei se varsinaisesti siitä nilkasta enää ole, vaan lähinnä pohje ja reisi, kun on kävellyt hassusti.. :)
PoistaIhana toi kuva susta ja K:sta, ootte tosi suloinen pari :)
VastaaPoistaKiitti! :)
PoistaToivottavasti nilkkas paranee pian :)
VastaaPoistaIhan hyvältä se tuntuu, joten eiköhän se tästä. :)
PoistaHei tehkää Kylen kans joskus yhteinen videopostaus! :)
VastaaPoistaNiitä löytyy muutamia TheLoveStoryn puolelta, mutta voidaan toki tehdä joskus tännekin. :)
PoistaPuhukaa vaikka suomeakin välillä, Kyle myös! :)
PoistaHahha. Joo täytyypä ehdottaa miehelle. Kuulisittepa vaan, kun se sanoo "Voi elämä". Maailman ihanin <3 :P
Poista