Eilinen päivä kului ensin lenkillä, sitten yliopistolla ja töissä. Illasta menimme keilaamaan ystäväpariskunnan kanssa, mikä oli ihan loistavaa. Pariskunta on parasta seuraa ja keilaaminen aina mukavaa, vaikkakin olin aivan surkea alkuun.. Keilaamiseen vaihdoin farkut, mutta sitä ennen päällä oli H&M:n perus pitkähihainen ja Gina Tricotin valkoinen hame. Asusteina Asoksen vyö, New Lookin nilkkurit ja Spartoosta saatu laukku. Kaulaan jumittui selkeästi tuo viime postauksessakin nähty Pegasus-statement koru, mutta kun se sopi niin hyvin tähän(kin) asuun.
Tänään kävin aamulla ensin pienellä happihyppelyllä, joka tosin jäi aika lyhyeksi, sillä täällä satoi vettä(!). Täällä ei oikeasti sada melkein ikinä, mutta tänään oli aika masentava keli. Yliopistolla vietin tunnin, jonka jälkeen suuntasin kurssikaverin kanssa kuntosalille. Iltapäivällä taas muutama tunti B:tä "vahtimassa" (Lue The Host-kirjaa lukemassa) ja aina välissä, kun oli tunnin verran aikaa kirjoittelin tutkimusraporttia. K oli ihanana laittanut ruuan valmiiksi, kun tulin kotiin, joten ei tarvinnut siitä huolehtia.
Kohta pitäisi jatkaa raportin kirjoittamista ja valmistautua huomiseen. Minulla on huomenna työhaastattelu. Tarjoilua sekin, mutta palkka olisi parempi ja lisäksi saisin pitää omat tippini. B:n isä hommasi minulle työpaikaltaan haastattelun, kun valittelin siitä, ettemme saa riittävästi työvuoroja toisella työpaikallani. En nyt ole varma saanko tai haluanko edes välttämättä paikkaa, sillä sinne on kuitenkin melkein tunnin metromatka, mutta melkein pakko käydä haastattelussa, kun sellainen tarjoutui. Ja hyvässä lykyssä saan siitä hyvän työpaikan ja hyvää palkkaa. Aamulla on vielä hammaslääkäri ja loppupäivä meneekin sitten ensin B:n kanssa ja minulla on vielä työvuoro ravintolassakin, joten voin olla melkoisen kuollut, kun viisitoistatuntisen päivän päätteeksi pääsen kotiin. Mutta itsepähän soppani olen keittänyt, joten turhapa siitä on valittaa. Palaillaan taas asiaan myöhemmin!
Mitäs pidätte asusta?
In English:
I had a great day yesterday on a double date. We went bowling and then to pick up some groceries, which was nice since we were by car. I wore jeans to bowling but before that in school I was wearing a basic long sleeve from H&M and a skirt from Gina Tricot. Today I was just wearing sweats because I had only one lecture after which I went to the gym with a friend of mine from the university. I have to spend the rest of the night doing my stupid lab report because K lef the house to let me do it (or go play video games at his friend's apartment but anyhow). Tomorrow I have a job interview and I'm working both with B and at the restaurant tomorrow night so it'll definitely be a long and tiring day. But at least it's all over quick, right? Wish me luck and tell me what you thought about my outfit!
Musta tää asu on kiva juuri näin simppelinä :)
VastaaPoistaMinäkin tykkäsin. :) En olekaan käyttänyt peruspitkähihaista muuna kuin treenipaitana pitkään aikaan, mutta kannatti kerrankin! :)
PoistaPidän tuosta hameesta hurjasti, todella kaunis simppeli asu, kerrassaan onnistunut valinta :)
VastaaPoistaJa hassua et sanoit ettei siellä sada melkein koskaan, onhan se nyt Lontoo ;) Mut muistan kyllä että jollain britain kurssilla yliopistolla just puhuttiinkin tosta kuinka se on vaan ihmisten mielikuvissa se sateinen Englanti mutta sitten jos katsotaan säätietoja niin ei siellä edes ole muita Euroopan maita sateisempaa.
Toivottavasti saat kivan työpaikan! =)
Kiitos! Itsekin tykkään siitä todella paljon. :)
PoistaJoo en oikeasti ymmärrä sitä, miten kaikki sanovat, että täällä aina sataa. Ehkä se johtuu siitä, että täällä on oikeasti aika usein pilvistä ja joskus yöllä voi sataa. Täällä kun päivällä sataa niin se on muutenkin sellasta pikkutuhnua, joka ei edes kastele yhtään ketään. Eikä sitä tosiaan ole edes kerran viikossa. :)
Työpaikan sain, kivasta en vielä tosin tiedä, mutta todella hyvältä vaikuttaa! :)