tiistai, 17. tammikuuta 2012

Hair Dreams


Olen menossa huomenna kampaajalle jälleen reippaasti yli puolen vuoden tauon jälkeen. Minun oli tarkoitus mennä kampaajalle jo lokakuussa, jolloin ostin Grouponista itselleni kupongin erääseen kampaamoon. Normaalihinta pesulle, leikkaukselle, syvähoidolle, kuivaukselle ja laitolle oli £95, mutta itse maksoin siitä £25 eli ihan hyvä diili. Sain vasta eilen soitettua kampaajalle aikaa näin muutaman kuukauden jälkeen ostosta ja aika on huomisaamuna kello kymmenen. Syy siihen, miksi en ole aiemmin soittanut on a) laiskuus - kampaamo on Marylebonessa, jonne menee bussilla ainakin tunti - ja b) se, että hiukseni ovat ensimmäistä kertaa elämässäni haluamani mittaiset. Olen pienestä pitäen kasvattanut hiuksiani haluten niiden ylettyvän peittämään rinnat. No nyt ne peittävät, mutta latvat alkavat olla siinä kunnossa, että niitä on aivan pakko käydä vähän napsimassa. On myös kiva päästä hemmottelemaan itseään aina välillä.

Mitään varsinaista muutosta en ole hiuksiini hakemassa, sillä oikeasti rakastan hiuksiani sellaisena kuin ne ovat. Toki ne saisivat olla paksummat, mutta se on asia, johon ei voi vaikuttaa muuta kuin tuuhennoksilla ja niitä en halua. Joten näillä siis mennään ja näihin olen myös erittäin onnellinen. Saahan sitä ihminen haaveilla ja keräsinkin kollaasia hiustyyleistä, joista pidän. Lauren Conrad, Blake Lively ja Jennifer Aniston ovat olleet tukkajumaliani jo vuosia ja heidän hiuksiaan ihailen edelleenkin. Niiden lisäksi löysin muutamia kivoja kampauksia UK hairdressers-sivustolta. Ensimmäisessä (oikealla ylhäällä) väri on täydellinen ja hiukset ovat ihanan tuuheat, keskimmäisessä on kunnon glamour-kiharat, joita rakastan ja alimmaista harkitsen vakavasti itselleni. Omat hiuksenihan nyt eivät tuosta varsinaisesti poikkea muuta kuin sillä, että nuo ovat ehkä aavistuksen enemmän kerrostetut - ja myös paksummat - ja niissä on oikeasti jonkinlainen malli. Voi olla, että käynkin kuvan tulostamassa koululla huomenna ja suuntaan se kädessä kampaajalle. Ihan vain sen takia, että onpahan sitten jotain, mitä näyttää.

Vähän jännittää, sillä oikeastaan aina kampaajalla käynnin jälkeen olen ollut sitä mieltä, että hiukseni ovat liian lyhyet tai ne on leikattu rumasti. Kyse voi toki olla myöskin siitä, etten niitä jaksa itse laittaa ja kampaajan tuolissa ne näyttävät vielä ihan järkeviltä. Esimerkiksi tuo oikean alanurkan kampaus vaatisi säännöllistä suoristusrautaa näyttääkseen oikeasti hyvältä, mutta ehkä minä selviän. Toivottavasti kaksihaaraiset sen sijaan eivät selviä. Luulisi, että kampaamo on suhteellisen hyvä, sillä ihan kenellä tahansa ei ole varaa Marylebonissa kampaamoliikkeen pitämiseen.

Millaiset ovat sinun unelmahiuksesi? Entä mikä on suhteenne kampaajalla käyntiin?

5 comments:

  1. Ugh, muistan silloin kun olin teidän luona Lontoossa ja silloin yhtenä iltana Johanin kanssa Marylebonessa baarissa ja sit joskus kahden tai kolmen aikaan jouduin sillä niiin hitaalla bussilla tulemaan takas sinne hiton Itä-Lontooseen :D
    Mut sun hiukset on kyllä ihan täydelliset, tykkään niistä tosi paljon :) Pitäis itsekin mennä kampaajalla kun ei ole enää latvoissa vaan kaksihaaraisia, vaan niitä haaroja on paljon enemmän..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha. Joo selailin tossa muita vaihtoehtoja ja päätin, että meen overgroundilla, kun ei se nyt niiin paljon kalliimpi ole, mutta siinä menee vain 25minsaa, kun bussilla menis tunti 15min.. Varsinkin kun kampaaja on kymmeneltä aamulla ei tee kyllä yhtään mieli hukata niitä muutamaa lisäminuuttia aamulla. :D Kiitos paljon! Mulla on kans aika ihania joulukuusia latvoissa, joten pakko niitä on käydä vähän nyppimässä. Toivottavasti takaisin tullaan terveiden ja kiiltävien - sekä kaksihaarattomien - hiusten kanssa! :)

      Poista
  2. Kampaamolle meneminen on aina jotenkin kammottavan vaikeaa ja siksi yleensä käyn kampaajalla vain vuoden välein. Nyt kumminkin löysin (pari viikkoa sitten) täydellisen kuvan täydellisitä hiuksista joiden väri on just oikea ja leikkauskin juuri sellainen millaista olen hakenut..

    http://29.media.tumblr.com/tumblr_lp6phjdfFL1qhlko8o1_500.jpg

    Eli Elizabeth Olsenin hiukset olisi hakusessa enää vaan pitää löytää väritulostin ja luotettava kampaaja, niin olen valmis kampaajalle :) Ja viime kampaajalla käynnistä onkin vain puoli vuotta (tosin en saanut siitä kampaamosta sellaista lopputulosta kuin halusin, joten tuskin menen sinne enään)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha. Joo kuulostaa tutulta. Minullakin puoli vuotta - vuosi on se aika sopiva väli ollut kampaajalla käymiseen. Eihän se oikeasti hiuksia kovin hyvässä kunnossa pidä, mutta kun haluan niiden kasvavankin välillä ja kampaajalla käynti on muutenkin aika tyyristä varsinkin, kun minulla siinä leikkuussa menee ehkä viisi minuuttia, kun latvoja vähän napsitaan.. Nuo hiukset näyttävät kyllä tosi kivoilta! Toivottavasti toteutuvat. :)

      Poista
  3. oi ihania nuo hiusmallit! Unelmahiukseni ovat juurikin samanlaisia, pitkät ja paksut sekä tummat. Varsinkin Gossip Girl-sarjassa Leighton Meesterilla on ihanat hiukset. Itse olen yli vuoden kasvattanut otsatukkaa pois ja samalla vähän normaalia pitempiä hiuksia. Kaksihaaraiset ei vaivaa mutta hiuslaadun ohuus tuntuu oikein korostuvan pitkässä hiuksessa... Kampaajalle aion suunnata kuitenkin vasta ensi syksynä, jolloin istun tutun kampaajan tuoliin ja annan kampaajalle vapaat kädet :D

    VastaaPoista