sunnuntai, 15. tammikuuta 2012

Compact System Cameras


Puhuinkin uudenvuodenlupaus-postauksessa jo minijärjestelmäkameran hankkimisesta. Olenkin yrittänyt katsella sopivia kameroita tässä aina välillä, kun on ollut ylimääräistä aikaa ja ainakin tällä hetkellä Panasonicin minijärkkärit tuntuvat itselleni parhaalta. Haluaisin mieluiten ihan järkkärin näköisen kameran, jota olisi hyvä pitää kädessä eikä se olisi mikään liian pieni ja heppoinen. Oikeaa järkkäriä en tosin halua, sillä ne taas ovat liian isoja. 

En ymmärrä noista kameroista ja niiden eroista oikein mitään ja olenkin yrittänyt lukea arvosteluja ja mielipiteitä niistä ja niiden eri ominaisuuksista. Panasonicin G1:sen saattaisi saada parilla sadalla punnalla, mutta onko se sitten oikeasti tarkka tai hyvä ominaisuuksiltaan? Haluanko heti vuoden päästä uuden, paremman kameran? Mieluummin sijoittaisin hieman enemmän kameraan, jota voin käyttää seuraavat viisi vuotta niin, että olen myös tyytyväinen kuvanlaatuun. Olen huomannut, että lukijoilta saa yleensä parhaimmat neuvot ja luotan niihin enemmän kuin arvosteluihin, joten antakaas kuulua. 

Millaisia kameroita teillä on ja mitä suosittelisitte? Entä mitä yleensä katsotte kamerassa?

7 comments:

  1. Hankin muutama vuosi sitten järkkärin ja matkoille mennessä kyllä harmittelen, että ienempi kamera olisi ihana. Mun mielestä kamerassa on tärkeetä, että saa hyvin liikkuvasta kohteestakin kuvia, esim. meidän koirasta :)
    Myös hyvät mahdollisuudet säätää valotusta.

    VastaaPoista
  2. http://www.verkkokauppa.com/fi/product/12895/dcrvs/Sony-NEX-5N-mikrojarjestelmakamera-18-55-mm-objektiivi

    Tämä nyt on kalliimpi, mutta tämä oli yksi verkkokaupan suosituimmista kameroista ja siis listalla ainoa minijärkkis. Itse ostin aikoinani sen hetken suosituimman listasta ja se kyllä olikin todella laadukas :) Onhan tämä aika tällainen hölmö peruste, mutta toisaalta, mikäs muu kertoo hyvästä kamerasta, kuin se, että sitä ostetaan paljon.
    Minusta myös tiedot kuulostivat lupaavilta :)

    Toki itse suosittelisin ihan oikeakokoista järkkäriä, koska itse olen sitä mieltä, että kaikessa minissä on aina pakko jättää jotakin olennaista pois. Todella laadukas ja tässä mielessä halpa on esim Canonin 550D, mutta nyt taitaa saada jo melkein yhtä halvalla 600D:tä, mikä on tosiaan uudempi, että ehkä se voisi sitten olla vieläkin parempi :)

    Nuohan maksavat jo melkein saman verran kuin tuo minkä linkkasin, että siinäkin mielessä normikokoinen voisi olla järkevämpi ratkaisu. Mutta tosiaa, sitähän sinä et hakenut, joten sitten suosittelisin ehkä juuri jotakin vähän halvempaa versiota :)

    Oli pakko kuitenkin sanoa mielipiteeni, mutta siis voittaa nuo minijärkkärit digikamerat mennen tullen! Niistä ei vain valitettavasti ole kunnolla kokemusta :)

    VastaaPoista
  3. Suosittelen Canonin kameraa! Moni valokuvausta harrastava ja siitä paljon tietävä suosittelee just Canonin järkkäreitä ja puoljärkkäreitä, koska ne on parhaita. Esim puoljärkkäreistä joku Canonin Powershot vois olla sulle sopiva eikä oo hinnallakaan pilattu. :)

    VastaaPoista
  4. Interrail 2012, Minulle tärkeintä on ehkä kuvan tarkkuus. Päivän asuja ottaessa liikkuva kuva ei ole niin tärkeä, mutta muuten kyllä itsekin pidän sitä tärkeänä. Samoin valoituksen. :)

    Anonyymi, joo järkkäri olisi kyllä ihana, mutta tosiaan ei sitten ikinä tulisi sitä otettua mukaan mihinkään ja pelkästään kotiin asukuvien takia on ihan turha sellaista ostaa. Siksi haluan minijärkkärin, vaikka toki siitä on jotain täytynyt ottaa pois. Isälläni on Canonin järkkäri ja se on kyllä hyvä ja säilynyt varmaan kohta viitisen vuotta, mutta se on tosiaan aika ikävä kuljettaa mukana..

    Marikamaria, isälläni on tosiaan Canonin järkkäri ja se on kyllä ollut hyvä. Mitä olen arvosteluja lukenut Canonin minijärkkärit eivät ole päässeet oikein parhaimmistoon, mutta täytynee katsella niitäkin.

    Anonyymi, joku muukin ehdotti kyseistä kameraa. Pitääkin katsella. :)

    VastaaPoista
  5. Hei, tulen uudestaa suosittelemaan Olympus Pen kameraa, josta kävin muutama postaus sitten mainitsemassa. Näppärä koko, ihanan vanhanaikaisen näköinen, järkkäri, muttei huuda sitä. Ja kun oppii lisää helppo alkaa käyttämään niitä "järkkäriominaisuuksia" enemmän.
    http://www.rajalacamera.fi/olympus-pen-e-pl1-black-14-150-travel-kit-/37014150b/dp?openGroup=412
    tässä yksi esimerkki. :)

    VastaaPoista
  6. r, jotenkin en itse tykkää kameran ulkonäöstä, mutta eihän sillä ulkonäöllä oteta kuvia. Täytynee katsella. :)

    VastaaPoista