"jos on vielä mahdollisuus toivoa, niin tee postaus siitä, miten voit olla niiiiiin hyvä englannissa ;D haluaisin sun iässä nimittäin olla yhtä hyvä, mistä ooot oppinut sen noin hyvin ? :)"
Olen opiskellut englantia normaalin suomalaisen tapaan kolmosluokalta lähtien. Pari ensimmäistä vuotta olin täysi kympin oppilas, mutta jossain vaiheessa tipuin kelkasta. Muistan edelleenkin ne Follow me-sarjan kirjat, joissa oli noin sata kappaletta emmekä ehtineet koskaan kuin puoleen väliin. Seuraavan vuoden kirjan kappaleet olivatkin sitten aina ihan täyttä hepreaa. En siis ole ollut mikään luonnonlahjakkuus englannissa eikä minulla ole muutenkaan mitään erityisen hyvää kielipäätä. Opin nopeasti rakennejutut ja niissä minulla ei oikeastaan missään kielissä ole koskaan ollut juuri virheitä. Virheet tulevat yhä edelleenkin sanavarastosta, mihin auttaa vain englannin käyttö, lukeminen ja opiskelu.
Menetin motivaationi englannin opiskeluun yläasteella, sillä se oli oikeasti vaikeaa välillä. Sanoja tuli päivittäin hirmuinen määrä lisää eikä niitä mitenkään ehtinyt opetella kaikkia. Ja perfektionistina ne piti totta kai osata kaikki... Onneksi menin kahdeksannen luokan jälkeen kielikurssille Englantiin, mikä pelasti motivaationi täysin. Vaikken puhunutkaan matkan aikana juurikaan englantia, vaan hengailin lähinnä suomalaisten kanssa, parani käytännön englantini silti huimasti kolmen viikon aikana ja sain siitä myös uutta puhtia englannin opiskeluun. En varsinaisesti parantanut numeroita tai muutenkaan ollut sen parempi kuin aiemmin, mutta asenteeni parani huomattavasti.
Englantia, kuten mitä tahansa muutakin kieltä, oppii vain käyttämällä. Se myös unohtuu ellei sitä harjoita. Vaihtarivuoden alussa minulle naurettiin jatkuvasti (joskin hyvätahtoisesti), koska minulla oli kuulemma aksentti nauraessanikin. Viimeksi Yhdysvalloissa asuessani moni ei sen sijaan enää edes pystynyt erottamaan minua amerikkalaisesta. Tässä välissä ehdin viettää puolitoista vuotta Amerikassa ja puhua useita tunteja päivittäin K:n kanssa englantia. Puheeni muistuttaakin kaikkein eniten K:n puhumaa sujuvaa ja suhteellisen "kunnollista" amerikanenglantia. Olen onnellinen, ettei kumpikaan etelän aksenteista (country ja ghetto) tarttunut, vaan kielestäni saa - ainakin useimmiten - selvää.
Tällaisen "pienen" intron jälkeen siihen, miten englantia voi oikeasti oppia. Ensimmäiset askeleet tulevat sieltä englannin tunnilta. Asenne ja motivaatio ovat kaikkein tärkeimmät. Olipa tavoite sitten tulevaisuudessa ulkomailla asuminen, hyvät numerot koulussa, hyvät työmahdollisuudet tai ihan vain useamman kielen hallinta, tavoite kannattaa olla selkeä ja se pitää mielessä silloinkin, kun tunti maistuu puulta. Kielioppi ei ole hauskaa ja sanojen opettelu tuntikausia illalla ei ehkä parasta ajanvietettä, mutta alussa opiskelu on todella tärkeää. Puhuminen myöhemmin on huomattavasti helpompaa laajalla sanavarastolla ja aivon sopukoihin kotiutuneilla kielioppisäännöillä.
Kielen tunneilla kannattaa olla aktiivinen ja erityisesti suulliset englanniksi puhuttavat tehtävät tehdä englanniksi eikä höpöttää kaikkea muuta. Itse hankin myös ulkomaalaisia kavereita. Ysillä meillä oli eräs tyttö Kiinasta, jolle kukaan ei koskaan jutellut, koska hän ei osannut suomea. Menin juttelemaan hänelle ja olemme yhä ystäviä ja sain itse harjoitusta englannin kielestä. Lukiossa juttelin aina vaihtareille ja heidän kanssaan tuli puhuttua englantia.
Kävin kielikurssilla nuorempana ja lukiossa hakeuduin vaihtariksi, mikä oli kielen kehittymisen kannalta kaikkein tärkein etappi. Kieltä ei oikeasti opi muuta kuin puhumalla ja käyttämällä eikä sitä voi korostaa liikaa. Mahdollisuuksia ulkomailla asumiseen ei välttämättä ole, mutta Suomessa on nykyisin ulkomaalaisia paljonkin ja heidän kanssaan voi hakeutua tekemisiin. Puhumistilanteissa ei kannata pelätä virheitä, sillä kukaan ei oikeasti välitä niistä ja tärkeintä on se, että sinua ymmärretään.
Kieltä kannattaa opiskella mahdollisimman monipuolisesti. Ystävien kanssa puhumisen ja ulkomailla asumisen lisäksi omaa kieltäni ovat parantaneet erityisesti englanninkielisten kirjojen lukeminen, televisiosarjojen katsominen ilman tekstityksiä ja blogin kirjoittamien osittain englanniksi. Näin sanavarasto kasvaa ja lauseiden rakentaminen helpottuu. En lue kirjoja sanakirjan kanssa ja vaihtarivuonna opinkin poimimaan puheesta ja tekstistä sen pääasian. Nykyisin en edes huomaa jos puheessa on sana, jota en ymmärrä. Ensimmäiset amerikan historian oppitunnit olivat ihan kamalia, sillä en oikeasti ymmärtänyt puoliakaan, mutta loppusyksystä sain koulun kolmanneksi parhaimman numeron loppukokeesta. En edelleenkään ymmärtänyt kaikkea kokeen kysymyksistä, mutta osasin yhdistellä palat toisiinsa. Taito kehittyy vain ajan kanssa eikä kannata säikähtää jos sitä ei heti sisäistä.
Itse kuuntelen paljon muita ihmisiä ja matkin heidän puhetyyliään. Kiinnitän huomiota lauserakenteisiin ja korjaan omaa kieltäni mielessäni, vaikken aina sitä ääneen toistakaan. En halua kuulostaa suomalaiselta puhuessani englantia, vaan puhua sitä sujuvasti siihen kuuluvalla korostuksella. Englannissa asuessani toivon, että pystyn vielä hiomaan puhetyyliä ja oppimaan paljon lisää akateemisen englannin sanoja.
Tärkeimpiä oman oppimiseni kannalta ovat siis olleet vaihtovuosi ja muu ulkomailla vietetty aika, kirjojen lukeminen ja sarjojen seuraaminen, englanniksi kirjoittaminen ja puhetilanteisiin hakeutuminen. Ihan kaikki voivat kielen oppia ja ns. huonoon kielipäähän on aivan turha vedota. Kaikkien aksentti ei häviä kymmenien vuosienkaan jälkeen, mutta silti kieli voi olla sujuvaa ja kanssakäyminen helppoa.
Kuva: täältä
Kuva: täältä





