torstai 30. kesäkuuta 2011

Harry Potter and the Deathly Hallows - Part 2



Ostin juuri liput minulle ja K:lle uusimpaan Harry Potteriin. Tarkoitus oli mennä keskiyön näytökseen, mutta unohdin ostaa liput ja siihen oli enää huonoja paikkoja jäljellä, joten päädyimme sitten 20:15 näytökseen, koska olen iltapäivän töissä ja pääsen vasta silloin kahdeksan maissa, joten suoraan töistä joudun menemään, mutta mahdollisimman pian haluan kyseisen elokuvan nähdä. Muistan aina ensimmäisen Potterin lukemiseni kymmenvuotiaana. Kirja lojui viikkokausia avaamatta, mutta kun sen vihdoin aloitin, oli se pakko lukea samalta istumalta ja vietinkin seuraavat kolme päivää suurimman osan ajasta nenä kiinni kirjassa. Sanomattakin selvää, että kolme seuraavaa ilmestynyttä kirjaa oli pakko lukea heti perään ja seuraavia olikin sitten pakko odotella. Rakastin kirjoja yli kaiken, mutta olen pitänyt myös elokuvista. En siis millään malttaisi odottaa tätä viimeisintä! Toivottavasti se on yhtä hyvä kuin itse kirja (mikä tuskin onnistuu, mutta onneksi kirjan lukemisesta on jo vuosia eikä muisti ihan niin terävä.)

Oletteko muut menossa katsomaan kyseistä elokuvaa?

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

What a Beautiful Day


Kuopiossa on päästy taas nauttimaan ihanista kesäilmoista ja meillä ne sujuvat 90 prosenttisesti Vänärillä jos ei ole töitä. Tarkoitus oli suunnata sinne heti aamusta, mutta eilisiltana koin kauhunhetkiä, kun vasemmalla puolella rintaa alkoi viiltävä kipu. En pystynyt melkein tuntiin oikeastaan hengittämään, sillä kipu oli aivan sietämätön ja ehdimme jo miettiä hätänumeroon soittamista. Kipu oli kuitenkin enemmän kyljessä kuin rinnassa, joten mistään sydänkivusta tuskin oli kysymys. Ei sillä, että kuulun varsinaisesti riskiryhmään, mutta sydänsairauksia voi esiintyä periaatteessa ihan ikään katsomatta, joten sekin kävi välillä mielessä.


Jossain vaiheessa iltaa olin kuitenkin nukahtanut ja yö menikin ilman heräilyjä, tosin selinmakuulla jouduin nukkumaan koko ajan. Aamulla herätessä vasen käsi oli tunnoton ja kylmä ja kylkeen pisti, tosin ei niin pahasti kuin illalla. Kipu kuitenkin parani, kun yritin hieman liikkua, joten päädyin lopulta soittamaan terveyskeskukseen, josta vastasi erittäin avulias hoitaja, joka sai minulle ajan vielä aamupäivälle. Lääkäri antoi tuomionsa ja ainakin toistaiseksi se menee ihan lihaskipuna ja buranaa hoitoon. En vain tehnyt eilen mitään sellaista, mikä olisi voinut aiheuttaa lihaskrampin kylkeeni, mutta eipä se oikein muutakaan voinut olla.


Sairaalan paras osuus oli kuitenkin nuori lääkäri, joka ilmoittautui blogini lukijaksi käytävällä. Hän oli todella mukava ja jutustelimmekin niitä näitä jonkin aikaa ja ainakin siitä lääkärireissusta jäi itselle hyvä mieli ihan vain sen takia. Että terveisiä vain sinulle jos tämän luet: kiitos paljon juttutuokiosta, pelasti ehdottomasti päiväni! Loppu päivä meni sitten rannalla maaten ja pari tuntia istuskelimme varjossa piknikillä yhden K:n suomen kurssikaverin ja hänen vaimonsa ja pienen vauvansa kanssa. Asuna oli suurimman osan päivästä kylläkin bikinit, mutta kuvissa olevalla asulla kävin töissä aamupalalla ja lääkärissä. Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut päivä, joita saisi ehdottomasti olla useampiakin!

Oletteko te olleet nauttimassa kauniista säästä?


In English:
We went to the beach today after going to the doctor because I had a stupid pain on my side. It felt like someone had put a knife through my side and I couldn't breath at all. The doctor said it was just a muscle pain and hopefully it should get better in a few days. A real nice reader came to talk to me and K at the hospital and totally saved that trip! The rest of the day we enjoyed the beautiful weather laying at the beach and having a picnic with K's friend from his Finnish class and his wife and a little baby. The day was really great and full of great people!

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Dogies


Tämän päivän asukuvaus loppui lyhyeen, kun eräs koulukaverini käveli puistossa vastaan. Hän oli lenkittämässä ihanaa villakoiraansa ja koska ne asukuvat jäivät kesken, pitihän se ottaa muutama itse hauvan kanssa. Lupa koiran julkaisuun blogissa kysyttiin omistajalta ja sain asukuvatkin julkaistuksi. Oma hauvakuume vain kasvaa, kun tänään iltapäivällä kävimme vielä T:n luona katsomassa leffaa ja leikkimässä hänen pentukoiransa kanssa. Vauveli on vielä niin pieni ja jaksaa touhottaa ihan älyttömästi. Puhumattakaan siitä, miten suloinen se oli. Leffa-asu itsessään oli perusrentoilua ruutushortseilla ja KappAhlin neulepaidalla, johon tuli heti silmäpakoja, kun jokin vähänkin osui väärään kohtaan. Mutta ei anneta sen häiritä, ylimääräiset langat sai onneksi laitettua neuleen sisäpuolelle eivätkä siis roiku mitenkään tyhmästi.

Mutta mitäs mieltä olette asusta?


In English:
I was taking outfit pictures today when I heard a friend of mine calling me. She had the cutest poodle and I had to get a picture with her since I didn't get to take any good pictures before that. I really want a dog at the moment and visiting T and her new puppy this evening sure didn't make it any easier. Oh well, I'll have to postpone getting a dog until we have a place and time for it.

Inspiration


Edellisestä Lookbook-inspiraatiopostauksesta on mennytkin jo tovi, joten nyt olisi hyvä aika päivitellä hieman tämän hetken trendejä. Kesällä ykkössuosikki on aina farkkushortsit, on ollut jo vuosikymmeniä ja tulee varmasti olemaan myös pidempäänkin. Farkkushortseja käyttää niin trendikkäimmät bloggarit kuin ihan tavalliset tallaajat. Farkkushortsit sopivat kaikkeen, mutta parhaalta ne näyttävät yllä olevan kuvan tapaan vaalean yläosan kanssa. Olen rakastunut myös erilaisiin neulehärpäkkeisiin ja tarpeetonta varmaan sanoa, että asun neule on aivan täydellinen.


Joku kyseli klassisesta tyylistä juttua ja sitä onkin tulossa piakkoin, mutta tässä yllä olevassa kuvassa on siitä esimakua. Trenssi on yksi klassisimpia vaatekappaleita ja se on aina varma valinta olematta kuitenkaan tylsä. Trenssin kanssa ei sitten vaaditakaan muuta kuin täydelliset mustat korkkarit ja ajaton musta laukku.


Vaikka itse teinkin päätöksen jättää värit ostamatta, täytyy minun myöntää, että hyvältä ne toisinaan näyttävät. Löysinkin jo täydellisen bleiserin, mutta rennomman version kuvan bleiserin tapaan voisin silti ottaa kaappiini. Vihreä paita ja siihen sointuvat balleriinat näyttävät todella hyvältä ja värit sopivat hyvin kantajalleen. Farkkushortseista ehdinkin jo paasata.


En itse ole käyttänyt sinistä enää vuosikausiin, mutta joidenkin päällä se näyttää todella hyvältä. Konjakinväriset asusteet sopivat asuun kuin asuun eivätkä mene pieleen tässäkään. Syy, miksi kuva päätyi blogiin asti, on tosin over sized clutch. Viime viikolla postailin värikkäistä versioista, mutta ajattomampi vaihtoehto olisi joko musta tai konjakinruskea. Kuvan laukun voisin ottaa heti jos suinkin vain sen jostain löytäisin järkevään hintaan.


Tästä asusta ei tarvitse varmaan sanoa muuta kuin, että valkoinen pitsi nyt vain on parasta kesässä - ja minun tapauksessani kaikissa muissakin vuodenajoissa. Parhaimmillaan pitsi on ruskettuneella iholla ja kuvan mekko sopiikin päivettyneelle tytölle kauniisti.

Mikä asuista on sinun suosikkisi?

maanantai 27. kesäkuuta 2011

New Blazer

Bleiseri/Blazer: H&M, Finland 20€ (uusi!)
Huivi/Scarf: H&M, Finland 5€ (uusi!)

Kävin eilen töiden jälkeen K:n kanssa vanhempieni luona syömässä, pelaamassa korttia pikkusiskon kanssa ja katsomassa elokuvaa. Sunnuntaita ei oikein voi sen paremmin viettääkään, vaikka elokuva oli kyllä aivan kamala. Apocalypto -niminen elokuva kertoo Etelä-Amerikan Maya-heimosta sen viimeisinä päivinä ja se on kuvattu kokonaan alkuperäiskielellä. Tekstitykset oli tietenkin saatavilla vain pohjoismaisilla teksteillä, joten jouduin kääntämään koko elokuvan sitten vieressä istuvalle miehelleni. Mutta aina ei voi onnistua elokuvan valinta, ehkä tänään katsotaan jotain vähän parempaa..


Vaikka tänään kävin kaupungilla shortseissa, eilen piti vielä vetää jotain peittävämpää päälle. Ulkona ei ollut varsinaisesti kylmäkään, mutta olen mieluummin hieman liian lämmin kuin kylmä. Bleiserin mukaan otto saattoi kyllä johtua yhtä paljon siitä, että halusin sen teille esitellä, kun siitä, että olisi ollut kylmä. Joka tapauksessa kuvissa siis uusi Kempeleen Zeppeliinin aleista löydetty bleiseri, joka istuu aivan täydellisesti ja on loistavan mallinen. Meinasin ensin jättää kyseisen vaatekappaleen kauppaan, sillä sen pingviini-vibat (kiitos K:lle mielikuvasta...) tuovat kaulukset olivat hieman kysymysmerkki. Löysin siihen kuitenkin pian sopivan huivin, jota olin katsellut jo täysihintaisena, joten ostin sitten molemmat. Eikä kyllä kaduta yhtään, sillä olen todella onnellinen ostoksestani ja sitä tulee varmasti käytettyä ihan kyllästymiseen asti hieman syksymmällä.


Tänään töissä oli hitain päivä pitkään aikaan, joten istuin suuren osan päivästä selailemassa laivamatkoja Tallinnaan. Lisäksi olen yrittänyt tässä pähkäillä, miten pääsisimme parhaiten Helsinkiin. Blue1 ei ilmeisesti liikennöi ollenkaan Kuopio-Helsinki -väliä heinäkuussa tai ainakaan sitä ei voi varata netistä. Finnairilla lennot olisivat molemmilta yhteensä reilusti yli 200 euroa eikä K:lla ole opiskelijakorttia junaankaan. Ainoa vaihtoehto taitaa siis olla auto. Perheeni on kuitenkin menossa samaan aikaan Pudasjärvelle, joten meille jäisi vain isän pakettiauto. Katselin joka tapauksessa hieman Helsingin paikoitusmahdollisuuksia ja ilmeisesti sieltä löytyy joistain kaupunginosista ilmaisia tienvieruspaikkoja. Nyt siis helsinkiläiset pysäköintivinkkejä kehiin. En viitsisi maksaa satamassa pysäköinnistä sataa euroa kolmelta vuorokaudelta, joten olisin todella kiitollinen jos osaisitte neuvoa helsinki-tumpeloa.

Mitä pidätte asusta?


In English:
Yesterday after work I went to my parents' house with K to eat, play card games, and watch a movie. The day was definitely my idea of a perfect Sunday. I was wearing my new blazer I bought from H&M and a new scarf from the same store. I almost passed on the blazer but luckily I decided to pick it up even though I wasn't so sure about the collar. Now I wouldn't trade it for anything and I could wear it every single day!


Today was officially the slowest day at work since I got back from the U.S. We've been celebrating Midsummer here in Finland and everybody is out of town so there were hardly any people at the hotel. At least I had some time to look at boats to Tallinn and a way to get to Helsinki. It seems we have to take a car since Blue1 isn't operating in July (apparently) and K doesn't have a student ID for the train.

But anyway, what do you think about the outfit?

Tallinn+Helsinki 22.-25.7


Varasimme eilen K:n kanssa hotellin Tallinnasta 22.-25.7. Katselin ensin hotelleja Hotels.com:n kautta, mutta sieltä ei löytynyt enää oikeastaan mitään hotelleja järkeviin hintoihin. Onneksi tajusin katsastaa muita vaihtoehtoja ja lopulta löysin hintaseuranta.fi:n kautta Ebookersilta varattavissa olevan Tallink Express Hotel Tallinn -nimisen hotellin. Mistään luksushotellista ei ole kyse, mutta eipä sillä hotellilla muutaman yön kanssa ole mitään merkitystä. Tärkeintä oli se, että hotelli on lähellä satamaa ja vanhaa kaupunkia, kun aikaa ei ole liikoja.

Lähdemme siis matkaan aamulla 22.7 täältä Kuopiosta ja tarkoitus olisi viettää päivä Helsingissä ja matkustaa illalla laivalla Tallinnaan. Tallinnassa olisi sitten kaksi päivää aikaa shoppailla ja kierrellä kaupungilla ja sieltä palaamme laivalla Helsinkiin 25. päivän aamuna ja vietämme toisen päivän Helsingissä. Tallinnassa on niin paljon halvempia hotelleja kuin Helsingissä, että todennäköisesti tuli halvemmaksi lähteä Tallinnaan kuin yöpyä se kolme yötä Helsingissä ja samalla lyömme kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Helsingissä ehdimme sitten shoppailla ja kierrellä kaupungilla yhden päivän ja toiseksi päiväksi olisi tarkoitus kehitellä jotain ohjelmaa, todennäköisesti joko Korkeasaari tai Linnanmäki. Itse olen tästä matkasta melkein yhtä innoissani kuin Egyptiin lähdöstä enkä malttaisi odottaa kumpaakaan.

Onko muita menossa Tallinnaan tänä kesänä? Entä olisiko teillä vinkkejä, mitä tehdä Helsingissä?

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Juhannus

Vietin tähän astisen elämäni parhaan juhannuksen tänä vuonna K:n kanssa mökillä. Mökillä asuvien isovanhempieni lisäksi seuraan oli liittynyt äitini siskon perhe ja mukana oli vielä pikkusiskoni. Meitä alkoi siis olla vähän joka paikkaan ja jouduimmekin K:n kanssa aittaan telttaan nukkumaan. Makuupaikkana se osoittautui erinomaiseksi, sillä siellä ei ollut ollenkaan hyttysiä ja se oli koko alueen ainoa pimeä paikka, sillä aitassa ei ollut yhtään ikkunoita. Saimme siis nukkua aivan rauhassa häiritsemättä.

Nukkumista ei nyt ihan hirveästi tullut harrastettua, mutta kaikkea muuta senkin edestä. Kävimme mm. ongella, mönkijäajelulla, kävelyllä ja serkkujeni luona ja pelasimme sisällä korttia ja ulkona mölkkyä ja krokettia. Poltimme juhannuskokon ja paistoimme siinä makkaraa, söimme mummon laittamia herkkuja, saunoimme ja kävimme uimassa noin miljoona kertaa. Suosituin aktiviteetti oli kuitenkin korttipelit, joita sateisena juhannusaattona tuli pelattua ihan kunnolla. En yleensä katso tv:tä, mutta mökillä sitä tulee aina tapitettua sen ollessa jatkuvasti auki. K:lle kaikki oli uutta ja ihmeellistä ja kamera löytyi herran kädestä lähes joka käänteessä. Omasta kamerastani löytyi kuvia melkoisen rajoitetusti, mutta tässä niistä muutamia. Laittelen ehkä joskus K:n kamerasta löytyvät kuvatkin tänne.

















Miten teidän juhannus sujui?

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Travel Outfit

Huivi/Scarf: H&M, Finland
Shortsit/Shorts: Gina Tricot, Finland
Tunika/Tunic: KappAhl, Finland

Palailimme äsken juhannuksen vietosta maalta ja ajattelin ennen nukkumaan menoa laittaa pikaista matkustusasua teille. Kirjoittelin nuo ostopaikat ylös, kun kyseisiä vaatekappaleita saa todennäköisesti vielä aleista. Kaulahuivi on uusi ja se tuli ostettua menomatkalta. Siitä ja eräästä toisesta ihanasta alelöydöstä lisää ihan näinä päivinä. Ignooratkaa kuvissa erittäin väsyneen näköinen bloggari, joka oli juuri ajanut kaksi tuntia yrittäen pysytellä hereillä. Loppumatka meni onneksi K:n ajaessa ja minun torkkuessa. Kuvat otettu taukopaikalla Kontiomäessä. Onnistuimme välttelemään juhannusruuhkan lähtemällä keskiviikkona ja tulemalla tänään takaisin, sillä itse näin tiellä varmaan sen parin tunnin aikana alle parikymmentä autoa. Minulla on töitä huomisaamuna, joten siksi tulimme kotiin jo tänään. Nyt kuitenkin nukkumaan. Toivottavasti teillä oli hauska juhannus! Meillä ainakin oli sateesta huolimatta, kuvamateriaalia laitan varmaankin huomenna.

Mitäs pidätte asusta?


In English:
Here's an outfit from today when we drobe back from the cottage. I look super tired but I had just driven two hours and I was almost asleep by the time we stopped to go to the bathroom. After stopping K luckily drove so I could get some sleep. Needless to say we had an amazing Juhannus break but we didn't get too much sleep. But more about that tomorrow. Now, what did you think about the outfit?

Kenkiä myyntiin?

Vasemmalta: Bianco, Macy's (nahkaiset), Ross, Tallinna (en muista liikettä)

Kuten tiedätte, olemme mieheni kanssa syksyllä muuttamassa Lontooseen. Ainakin alkuun muutamme sinne vain lukukausien ajaksi ja tarkoituksena on käydä Suomessa lomilla töissä. Tästä syystä tavaramäärä rajoittuu yhteen matkalaukkuun ja erityisesti tilaavievistä kengistä on karsittava. En ole aiemmin myynyt blogissa tai huuto.netissä mitään, vaan kärrännyt kaiken suoraan kirpparipöytään. Kirpparipöytä on kyllä hyvä tapa päästä turhasta tavarasta eroon, mutta olen raakannut kaappeja viimeisen vuoden ajan sen verran rankalla kädellä, ettei sieltä löydy riittävästi tavaraa kirpputoripöytään. Siksi ajattelin, että voisin muutamat kengät myydä täällä blogin puolella jos kiinnostuneita on. Kuvassa yllä käyttämättömäksi jääneitä, muutenkin suhteellisen vähällä käytöllä olleita kenkiä. Ainoa syy niiden myymiseen on se, että ne ovat epäsopivat jalkoihini. Ennen kuin laitan ne ns. virallisesti myyntiin ajattelin kysyä kiinnostaako teitä edes, koska muuten kuvailen ja laittelen ne ihan turhaan.

Eli siis: kiinnostaako mikään kenkäpari teitä?

Ps. Kengistä voi myös laittaa sähköpostia jos ei halua odottaa niiden tulemista myyntiin ja voi tehdä tarjouksen samalla.

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Summer 2011 trends: Colorful clutches


Color blockingista eli voimakkaiden värien yhdistelystä on ollut tämän kesän ykköstrendi ja siihen on lähtenyt yksi jos toinenkin. Itse en halua ostaa vaatekaappiani täyteen erivärisiä vaatteita, joita ei enää vuoden päästä voi trendikkäästi yhdistää toisiinsa. Tällaiset nopeasti pinnalle nousevat trendit kun tuppaavat kadota aivan yhtä nopeasti. En voi sanoa etteivätkö värikkäät asut näyttäisi hyvältä, mutta itse panostan kuitenkin mieluummin sellaisiin vaatteisiin, joita voi pitää pidempään.

Onneksi color blockingia voi toteuttaa pienemmässäkin muodossa, vaikka se ehkä onkin enemmän viime kesän juttu. Värikäs clutch on hyvä vaihtoehto värien sekamelskaa kaihtavalle, sillä se luo pirteyttä ja kesäfiilistä asuun kuin asuun. Se näyttää parhaalta mustan, valkoisen ja maanläheisten sävyjen kanssa, jolloin clutch saa loistaa täydellä teholla. Kirjekuorilaukku on parhaimmillaan suurikokoisena, jolloin se sopii myös paremmin arkeen. Itseäni kiinnostaisi turkoosi tai pinkki clutch mutta mistäköhän sellaisen saisi?

Mitä mieltä te olette värikkäistä clutcheista? Ja kenelläkään vinkkejä, mistä ison turkoosin tai pinkin yksilön voisi bongata?

In English:
Color blocking has become the most important trend of this summer and big thanks belongs to Gucci. Even though I admire the outfits created with bright colors, I don't want to spend a fortune on clothes that are gonna be out of style in a few months. Instead, I'd rather go for something a little smaller to participate in this trend. Even though bright clutches with plain clothing might be more suitable for summer 2010, they still look good and are up-to-date thanks to the color blocking trend. I'm the most excited about turquoise and pink but I haven't come across a good one yet. It isn't something I absolutely have to get but it would add a nice touch to my wardrobe.

torstai 23. kesäkuuta 2011

Almost an Outfit


Löysin yhden julkaisemattoman asun iPhotosta. Asu ei koskaan päätynyt ulos asti, sillä minulla oli tuona päivänä pienoinen vaatekriisi ja päädyin lopulta turvallisesti mustaan playsuitiini. Syy, miksi mietin legginssejä oli se, ettei ulkona ollut mitenkään älyttömän lämmin ilma. Loppujen lopuksi tarkenin playsuitillani ja paljailla säärillä vallan mainiosti, joten tämä asu jäi kokeiluvaiheeseen.


Rakastan asun toppia, mutta se on hieman liian löysä pidettäväksi yksikseen ja se vaatii alleen aina toisen topin. En pidä vaatteista, joiden alle pitää aina pukea jotain muuta, mistä syystä toppi onkin jäänyt vähälle käytölle. Minun oli tarkoitus käyttää tänä kesänä kaikkia vähemmälle käytölle jääneitä vaatteita, mutta kun päivän asuni ovat yleensä joko treeni- tai työvaatteet, ei niitä muita vaatteita ole niin tullut käytettyä. Syksyllä suuntaan matkaan yhdellä matkalaukulla ja vaikken tästä topista aio luopuakaan, se tuskin myöskään lähtee Englantiin. Tulemme kuitenkin Suomeen aina välillä, joten on ihan hyvä olla vaatteita molemmissa maissa. Asusta löytyy myös melkein kaksi vuotta sitten ostettu neulehärpäke, joka vasta tänä kesänä pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön. Siitä tosin on nyt tullut uusi suosikki. Lateksilegginssejäkään en ole käyttänyt pitkään aikaan, sillä en ottanut niitä Amerikkaan, mutta eiköhän niille taas syksymmällä tule enemmän käyttöä.

Mutta mitäs pidätte melkein päälleni päätyneestä asusta?


In English:
Here's an outfit I almost wore a few days ago. I had a really bad clothing crisis - well, when do I not? - and I was trying on different outfits. I had already decided on this one so I took the outfit pictures. However, right before leaving my friend called to ask if it was ok to wear a blue blazer, black clothes, and a red purse. Of course I said ok, and she looked great, but that made me rethink my outfit and I had to change it to the playsuit I felt more comfortable in. I would've worn it in the first place but I thought it would be too cold outside. I'm glad I wore that because it was warm enough after all and I had a really good time and really liked the outfit I chose.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Juhannus mökillä


En olekaan aiemmin maininnut asiaa, mutta suuntaamme kohta juhannuksen viettoon pohjoiseen mummolaan mökkeilemään. Reissusta tulee K:n ensimmäinen mökkilöma. Joudumme tosin todennäköisesti nukkumaan teltassa, joka laitetaan tosin aittaan eikä ulos sateeseen, mutta eipä sillä taida olla niin väliä. Pudasjärvelle on luvannut epävakaata säätä. Hyvällä onnella saattaa paistaa koko juhannuksen mutta voi myös sataa. Luvassa joka tapauksessa rentoutumista, kirjan lukemista, juhannuskokon polttoa, ulkoilua, grillausta, lettujen syömistä ja sukulaisia. Serkkuni on tulossa mökille tätini ja setäni kanssa ja lisäksi ainakin sisko lähtee mukaan täältä. Mökillä odottaa vielä lisäksi mummo ja pappa. Vanhempani jäävät pitämään hotellia pystyssä, mutta eiköhän me saada jos ihan riittävät sukujuhlat kasaan. Nyt vain toivotaan sitä aurinkoa!

Miten teidän juhannussuunnitelmat? Suuntaatteko mökille vai vietättekö juhannuksen kenties kaupungissa?

Ps. Läppäri lähtee todennäköisesti mukaan, mutta ajastin postauksia myös matkan ajaksi, joten blogi päivittyy normaalisti joskaan ei ehkä ihan reaaliajassa.

ASOS Summer Sale Is Here!


Sain sähköpostilaatikkooni eilen ilmoituksen Asoksen kesäalejen alkamisesta. Itse en ole ehtinyt tarjontaan vielä sen tarkemmin tutustumaan, mutta aion kyllä ehdottomasti ja toivon mukaan saan tilaustakin laitettua. Meinasitteko te?

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Honeymoon to Egypt 15.-29.8.2011


Olimme jo päätyneet Thaimaaseen matkakohteena, mutta haluamamme lento olikin kallistunut viisisataa euroa ennen kuin ehdimme sen varata, joten lopulliseksi kohteeksi valikoitui sitten jo keväällä katselemamme Egyptin Hurghada. The SunGarden Resort on neljä ja plus -tähden hotelli ja siihen kuuluu puolihoito. Lopulta päädyimme kyseiseen vaihtoehtoon lähinnä hinnan takia, sillä koko lysti kustansi noin 1200 euroa yhteensä ja Egypti on yksi niistä maista, joissa haluamme molemmat vierailla ja joissa kumpikaan ei ole aikaisemmin käynyt. Kyselen sitten teiltä paljon vinkkejä elokuussa!

In English:
We've finally booked our honeymoon! We'll be flying to Egypt on the 15th of August for two weeks. I'm expecting a lot of sun, relaxing, and a whole new culture. Hopefully we'll get to check out the pyramids but it'll be great even without it. 

Noora 1997-21.6.2011

 

Muistan ikuisesti sen pienen karvapalleron, jonka korvat olivat aina terhakkaasti höröllä ja katse myötätuntoinen. Muistan, kuinka leikimme yhdessä lapsina tuntikausia ja kuinka hain lohtua sen pehmeästä turkista. Se ymmärsi aina, kun minulla oli vaikeaa ja osasi lohduttaa paremmin kuin kukaan ihminen. Se jaksoi vielä neljätoistavuotiaana lähteä terhakkaasti lenkille ja hössötti kuin pikkupentu. Toisinaan se saattoi juosta pallon perässä ja erityisesti se rakasti talvisin jäällä vapaana juoksemista. Se kulki isän luona metsällä ja toi kotiin lukemattomat riistalinnut. 

Viimeiset vuotensa Noora sai viettää sisäkoirana, kun vanhempani muuttivat kerrostaloon. Yleensä se nukkuin tyytyväisenä pesuhuoneessa, mutta toisinaan se pääsi liikkumaan vapaasti talossa. Se on hellyydenkipein tapaamani koira ja parhaimmillaan se on tunkenut syliin istumaan jos ei ole saanut huomiota. Noin viikko sitten monopolia pelatessamme se tunkin itsensä risti-istunnassa istuvan pikkusiskoni ystävän syliin ja tuhisi siinä tyytyväisenä. Tietokoneella ollessa ensin ilmestyi pää reidelle, sen jälkeen tassut ja lopulta se nuoli tyytyväisenä kasvoja ja käsiä. 

Noora oli koko elämänsä puolikuuro, mutta olimme jo niin rakastuneita pentuun, että asian selvitessä emme voineet tehdä asialle mitään muuta kuin oppia elämään sen kanssa. Pari viimeistä vuotta Nooran kuulo vain huonontui ja lopulta sitä oli aivan turha huudella lenkkipolulta, kun se ei mitään kuullut lähietäisyydelläkään. Se piti lopettaa jo viime syksynä ennen jenkkeihin lähtöäni, sillä sen mahaan oli kasvanut nyrkin kokoinen kasvain. Elin siinä uskossa, etten näkisi sitä enää palattuani, mutta jotenkin maagisesti sen kasvaimet olivat hävinneet ja K:kin sai mahdollisuuden tutustua ihanaan koiraamme.

Ihan parin viime kuukauden aikana Nooran kävely on muuttunut horjuvaksi ja viimeisen parin viikon aikana se ei päässyt enää kunnolla portaita ylös eikä jaksanut lenkillä. Sitä ennen se vielä juoksi isän kanssa monen tunnin maratoniin valmistavia lenkkejä ja oli silti korvat höröllä lähdössä äidin mukaan uudestaan. Kävin eilen hyvästelemässä pikkuisemme ja se lohdutti minua tapansa mukaan nuolemalla kyyneleeni. Vielä lähtiessämme se jäi korvat höröllä, joskin hieman lasittunein silmin, tuijottamaan peräämme. En ikinä unohda sitä katsetta enkä haluakaan. Sen on varmasti parempi olla, kun ei ole enää kipuja, ja se eli todella hyvän elämän eikä kärsinyt milloinkaan. 

Jää hyvästi rakas.

Kenkien hoito ja materiaalit


Minusta ei ole neuvomaan kenkien huollossa, sillä olen siinä itse todella huono. Vielä muutama vuosi sitten kengissä tärkein kriteeri oli halpa hinta ja ulkonäkö. Usein valitettavasti vielä tässä järjestyksessä. Halpoja tekonahkakenkiä ei oikein pysty pölyjen pyyhkimistä lukuun ottamatta huoltamaan ja ne hajoavatkin usein muutaman kuukauden jälkeen.

Oikeastaan viimeisen vuoden aikana olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota kenkien laatuun ja materiaaleihin. Syynä siihen oli se, että monet lempikengistäni hajosivat ennen aikaisesti ihan vain huonon laatunsa vuoksi. Muuttaessani syksyllä jenkkeihin tein sen päätöksen, etten osta enää tekonahkakenkiä. Olin lähellä pyörtää päätökseni monet kerrat, kun koko vuoden etsin tuloksetta nahkaisia ylipolvensaappaita. Kaikki ihanat saappaat olivat poikkeuksetta tekonahkaiset. Pidin kuitenkin pääni ja vaikken omistakaan ylipolvensaappaita, olen silti onnellinen päätöksestäni. 

Nahkakenkien ostaminen ei kuitenkaan itsessään ole tie kestäviin kenkiin. Toki huonolaatuisia nahkakenkiäkin on olemassa, mutta tartun nyt lähinnä niiden hoitoon. Kuten jo mainitsin, olen maailman huonoin hoitamaan kenkiäni. Ostin suojasuihkeen mokkakengilleni Jenkeistä ja lisäksi suihkeen hääkengilleni Suomesta. Käyttö sen sijaan on jäänyt hieman vähemmälle. Nyt kun kaapeissa alkaa olla enemmän nahkakenkiä ja uudet ovat matkalla kotiin, onkin hyvä aika kerrata hieman kenkien hoitoa. Hyviä ohjeita löysin Spartoo-verkkokaupasta, kenkien hoito-oppaasta. Verkkokaupan Suomen sivuilta ei löytynyt vielä kovinkaan paljon hoitotuotteita, mutta esimerkiksi liikkeen UK:n nettisivuilta niitä löytyi vaikka millä mitalla.

Miten sinä hoidat kenkiäsi? Entä panostatko ennemmin laatuun kuin määrään?

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Things I Miss About America


Bloggaajaystäväni Madde istunee tällä hetkellä lentokoneessa matkalla miehensä luokse Los Angelesiin vihdoin vuoden odotuksen jälkeen. Olen todella onnellinen hänen puolestaan, sillä tiedän tarkalleen, miltä tuntuu, kun rakas on toisella puolen maailmaa. Minun on ollut tarkoitus kirjoittaa asioista, joita kaipaan Amerikasta, joten nyt on mielestäni hyvä sauma siihen. Lista ei noudata mitään järjestystä, vaan listasin ihan mieleen tulevia asioita. Lista perustuu lähinnä viimeisimpään matkaani eikä vaihtovuoteen.


1. Hyvät ystävät
On minulla toki Suomessakin todella hyviä ystäviä, mutta silti kaipaan hilpeitä ja tekemisenhaluisia jenkkituttujani. Suomessa ystäväni ovat levinneet niin laajalle ja kaikilla on omat elämänsä ja kuvionsa eikä aikaa löydy samalla tavalla.


2. Halvat elokuvateatterit
Jenkeissä pääsee muutaman viikon vanhoihin elokuviin reilulla eurolla, joten siellä voi mennä istumaan hämyisään elokuvateatteriin vaikka joka toinen päivä ilman vararikkoon joutumista.

3. Red Boxit
Amerikassa on nykyisin lähes jokaisen kaupan yhteydessä punainen kaappi, josta saa vuokrattua elokuvan vuorokaudeksi dollarilla. Boxeissa on yleensä uusimpia elokuvia, jotka ovat vasta tulleet DVD:lle, mutta sieltä löytyy myös jonkin verran vanhempia elokuvia. Jokaisessa Red Boxissa on eri valikoima, joten jos yhdestä ei löydy, naapurikaupan kaapista voi etsiä. Jos joku ei vielä tajunnut, rakastan elokuvia ja voisin katsoa niitä vaikka joka päivä.



4. Halvat kuntosalit
Nämäkin olisi toki voinut laittaa yhden otsikon "halvat hinnat"-alle, mutta meni jo. Olen siis käynyt Fressillä nyt viime viikon ja jatkaisin erittäin mielelläni, mutta 95 euron kuukausihinta ei kamalasti innosta. Amerikassa kävimme K:n kanssa salilla n. 15 euron kuukausihintaan, sillä K:lla oli VIP-jäsenyys, joten hän sai tuoda jonkun mukanaan joka kerta. Salilla ei toki ollut ihan samanlaisia ryhmätunteja ja muita hienouksia, mutta ihan iso sali oli ja VIP-jäsenyyteen kuului lisäksi vielä solarium ja hieronta.


5. Aamulenkit International Peace Gardensissa
Salt Lakessa ollessa nousin yleensä suhteellisen ajoissa ja suuntasin ennen aamiaista aamulenkille. Tämän voi toteuttaa periaatteessa ihan joka paikassa, mutta jos työt alkavat kello 5:30, ei siinä vaiheessa ajattele herätä kello neljä aamuyöllä, jotta ehtisi käydä lenkillä. Työttömyyttä en kaipaa, mutta niitä auringon ensisäteitä kauniissa puistossa kyllä.

6. Singles' ward
En ole mitään kirkkoihmisiä ja siellä tuskin kävisin ilman miestäni. Kuulumme K:n kanssa lisäksi eri uskontokuntaan - jos se nyt vielä jäi jollekin epäselväksi - enkä aina ihan täysin ole mukana hänen kirkonmenoissaan. Salt Lakessa olin kuitenkin ns. sinkkuseurakunnassa, jossa oli pääosin ainoastaan meidän ikäistä nuorisoa. Kirkkoon oli aina ihana mennä, kun näki tuttuja ja saattoi vaihtaa kuulumisia. Keskustelut koskivat meidän ikäisten asioita ja välillä ne olivat todella mielenkiintoisia. Lisäksi tapasimme usein kirkon ulkopuolella ja maanantaisin meillä oli aina järjestettyä ohjelmaa, kuten päivällistä, urheilua tai erilaisia vapaaehtoistoimintoja. Jouluna kävimme esimerkiksi ostamassa yhdelle pakolaisperheelle joululahjat huutokaupassa keräämillä rahoilla. Pelastimme varmasti sen kahdeksanhenkisen perheen joulun ja meilläkin oli hyvä mieli.


7. Sää
Vaikka Salt Lakessa nyt ei mikään maailman paras ilmasto olekaan, on siellä sentään yleensä lämpimämpää kuin täällä. Sää nyt on yleensäkin se asia, josta jaksan urputtaa maailman tappiin asti. Pitäisi muuttaa suosiolla Etelä-Eurooppaan, sillä siellä ei ole aivan älyttömän kuuma muttei talvella myöskään yhtään kylmä. Vaihtarivuonna oli ihana, kun maaliskuun puolesta välistä saattoi jo maata kirjan kanssa ottamassa aurinkoa takapihalla.


8. Aktiviteettimahdollisuudet
Pakko kyllä tässä vaiheessa myöntää, että kyllä Suomestakin ihan Kuopiostakin löytää tekemistä jos jaksaa vain etsiä. Salt Lakessa kävimme kuitenkin mm. laskettelemassa, seinäkiipeilemässä, trampoliinihallissa, uimassa, kuntosalilla, hunted housessa, Corn Mazessa (maissilabyrintti), akvaariossa, eläinpuistossa ja tanssiaisissa. Aina oli noin miljoona eri vaihtoehtoa jos halusi jotain tehdä. Ainoa miinus oli se, ettei meillä ollut omaa autoa, mikä rajoitti paikkoihin menoa.


9. Buffetit
K jaksaa vieläkin nauraa meidän Raxillemme, kun puhe tulee buffeteissa. Jokainen Amerikassa joskus buffetissa käynyt ihminen ymmärtänee miksi. Vaikka amerikkalainen ruoka ei välttämättä olekaan maailman parasta saatikka sitten terveellisintä, saa buffeteista välillä aivan erinomaista ruokaa ja salaattipöydät notkuvat erilaisista salaateista ja hedelmistä.


10. Vuoret
Salt Lakesta kaipaan ehdottomasti vuorien läheisyyttä. Olen enemmän rantaihmisiä ja rakastan merta ja vointa maata. Silti vuorissa on sitä jotain. Vuoristossa saattoi käydä vaeltamassa pitkäänkin, siellä pystyi ratsastamaan mitä kauniimmissa maisemissa ja mennä piknikille vuoren huipulle katsellen auringonlaskua ja ihaillen kaupungin valoja.


Tässä nyt kymmenen ensimmäistä asiaa, jotka tulivat mieleeni. Postauksen julkaisemisen jälkeen mieleen tulee varmasti monta muuta asiaa, mutta kerron vaikka ne sitten myöhemmin jos niikseen tulee. Tämän postauksen tarkoitus ei ole dissata Suomea eikä kehua Amerikkaa. En halua itse asua kummassakaan maassa, mutta niissä on molemmissa sekä hyvät että huonot puolensa eikä kumpikaan maa ole toistaan parempi, vain erilainen. Kirjoittelen vastaavaa postausta Suomesta varmaankin sitten Englantiin muutettua, sillä ainahan sitä kaipaa jotain sieltä, missä ei sillä hetkellä voi olla.

Haluaisin kuulla ulkomailla asuvien kertomuksia siitä, mitä kaipaavat entisestä asuinmaastaan. Ulkosuomalaiset voivat kertoa siitä, mitä kaipaavat Suomesta. Olisi kiva kuulla muiden mielipiteitä ja ajatuksia aiheesta laajemminkin.