Tähän vuodenaikaan sääolosuhteet tulevat ensimmäisenä mieleen. Täällä mittari näyttää -25 ja lunta on puoli metriä maassa. Tarkistin juuri Fayettevillen sään ja +16 ja aurinkoistahan tuo näyttää. Muistan ottaneeni maaliskuussa jo aurinkoa, siihen ei taida olla mahdollisuutta tänä vuonna.
2. Monikulttuurisuus
Kenellekään minut tuntevalle ei tule yllätyksenä, että rakastan ympäristöä, jossa näkee jos minkälaisia ihmisiä - useimmiten vielä sulassa sovussa keskenään. Suomessa on pääasiassa suomalaisia, sen sijaan Amerikassa ei ole juuri yhtään amerikkalaista. K:kin oli ainakin irlantilainen, englantilainen, venäläinen, puolalainen ja jotain muuta vielä päälle. Siellä oli latinoja, ghettomustia, yliuskovaisia kristittyjä, perhekeskeisiä aasialaisia ym. (älkää ottako neniinne mitään yleistyksistä, nämä nyt olivat vain esimerkkejä)
3. Päivittäinen englannin puhuminen Puhun kyllä edelleenkin lähes päivittäin englantia, mutta enää se ei ole sitä, että kuulet sitä ihan koko ajan joka paikassa. Rakastan englannin puhumista ja kuuntelemista. Minusta oli todella miellyttävä kuunnella erilaisia aksentteja ja oli hienoa huomata ymmärtävänsä kaikkia päivä päivältä paremmin.
4. Vapaa-ajan mahdollisuudet
Kotikaupungissani kaikki valittivat siitä, miten siellä ei voinut tehdä mitään. Jos paikkaa verrataan Kuopioon olisi se kuin päästäisi katulapsen Disneylandiin. Meiltä löytyi minigolfia, elokuvateattereita (melkein kymmenen), noin miljoona ravintolaa, pikaruokalaa ja kahvilaa, keilausta, Duck's (peliluola tyyppinen paikka), klubeja jne. Mikäli omisti auton tai tunsi jonkun jolla oli auto, mahdollisuuksia oli vaikka muille jakaa.
Amerikassa tanssiminen on monille kuin uskonto. Tiedättehän ne elokuvat, missä katunuoret tanssivat ja saavat siitä iloa elämäänsä. Sellainen tunne minulla oli Amerikassa, kun katsoin ihmisiä tanssimassa. Heidän kasvoiltaan paistoi aina ilo ja he näyttivät nauttivan siitä suunnattomasti. Tanssin myös itse koulussa modernia tanssia ja koulun jälkeen salsaa sekä muita lattaritansseja Stewartin kanssa. Kaipaan yhä lähes päivittäin tanssimista, sillä Suomessa salsan tanssimiseen ei ole samanlaista mahdollisuutta eikä minulla olisi siihen aikaakaan.
Näiden lisäksi kaipaan erittäin paljon ystäviäni, joista muutaman kanssa olen edelleenkin läheisissä väleissä. Sen sijaan Amerikassa on paljon asioita, mitä en kaipaa enkä usko, että siellä tulen enää asumaan pidempiä aikoja, muttei silti ole oikein unohtaa niitä hyviä puolia ja kokemuksia.
In English:
Some of you may not know but I spent my last school year as an exchange student in America. A Finnish blogger challenged other bloggers living abroad to list the things they would miss if they moved from the country they live in. Right now I live in Finland but I decided to list some things I miss about America:
In North-Carolina the weather is the best thing. It's not unbelievably hot but it's still warm almost all the time.
2. Multicultural environment
You can see every kinds of people in America. Even in our small town there were people from everywhere and it wasn't just white Finnish people like in my city in Finland.
3. Speaking English everyday
I love speaking English. I don't know why but I just love it. I enjoyed hearing it everyday and learning it better and better day after day.
4. The pastime possibilities Everyone in Fayetteville thought there were nothing to do there. Well, I think when you own a car, you can do anything you want. We had minigolf, bowling, cinemas, millions of restaurants, clubs, bars, and cafés. We had a fair, pageants, International folk festival, etc.
5. Dancing
I'm sure you all have seen the movies where streetkids dance and it brings them joy and it may be the only thing they really enjoy. Well, that's how it really is in America. There dancing is like a religion. They live for dancing and it's fascinating to see the look on their faces when they dance. I danced modern dance at school and latin dances after it and I miss that all the time. In Finland I don't have time or an opportunity to dance (a couple) salsa.
Of course there are things I didn't like about America and I don't think I'll ever more back there but it doesn't mean I would forget the good things.
Mitä sinä kaipaisit asuinmaastasi? / What things would you miss from your country?