100 faktaa minusta:
1. Marika on toinen nimeni, mutta sitä on aina käytetty virallisena kutsumanimenäni
2. Olen 168cm pitkä
3. Olen asunut Kuopiossa kohta viisi vuotta
4. Tarkalleen ottaen neljä, sillä vietin vuoden Yhdysvalloissa Pohjois-Karoliinassa
5. Käyn lukion 2,5 vuoteen
6. Peruskoulun päättötodistukseni keskiarvo oli 9,5, lukion ensimmäisen jälkeen hieman korkeampi
7. Tästä huolimatta kirjoitusten alustavat pisteet ovat lähempänä keskitasoa
8. Suunnittelen muuttoa Lontooseen tammikuussa
9. Olen työskennellyt kohta viisi vuotta hotellin kerrossiivoojana
10. Vihaan kyseistä työtä, mutta palkka on hyvä (kouluttamattomalle opiskelijalle)
11. Haluan isona avioliittoneuvojaksi tai psykoterapeutiksi
12. Aloitankin todennäköisesti sysyllä 2011 psykologian opinnot Lontoossa
13. En osaa ajatella, etten pääsisi sisään, mutta tottakai sekin on mahdollista, sillä hakijoita on ihan miljoonasti.
14. Lopetin urheilun virallisesti tänä keväänä
15. Siitä huolimatta harjoittelen silti noin viitenä päivänä viikossa
16. Kävin sunnuntaina kokeilemassa kundaliinijoogaa ja afrotanssia, kun ilmaiseksi pääsi
17. Afrotanssin vuoksi pohkeeni on nyt niin kipeä, että voin tuskin kävellä
18. Osaan tanssia salsaa, bachataa ja merengueta, kiitos Stewartin
19. Osaan toki myös valssata, mutta minun pitää aina miettiä askeleet etukäteen
20. Halusin pienenä eläinlääkäriksi
21. Kammoan isoja määriä verta, joten minusta ei voisi koskaan tulla eläinlääkäriä
22. Minulla on pikkusisko ja -veli
23. Lisäksi meillä on kotona kohta 14-vuotias koira, Noora, joka leikkii välillä vielä kuin olisi ihan pentu
24. Lasken myös mummoni miehen koiran perheeseen, sillä olin mukana hakemassa sitä ja meillä onkin erityinen side
25. Minun ja poikaystäväni välissä on noin 10 000 kilometriä ja seitsemän aikavyöhykettä
26. Siitä huolimatta en voisi kuvitella vaihtavani häntä lähempänä asuvaan
27. Rakastan vanhoja rakennuksia, kuten linnoja ja kartanoita
28. Se onkin osasyy, miksi haluan niin kovasti Englantiin
29. Olen kömpelö, törmäilen oviin ja komastun portaissa päivittäin
30. Olen koukussa Facebookin Sorority Life-peliin
31. Lempitv-sarjani on The Vampire Diaries
32. Itken herkästi, siihen riittää hyvä elokuva tai mikä vain surullinen tilanne
33. Olen kontrollifriikki (T ei naura nyt yhtään) enkä voi sietää epäjärjestystä
34. Tästä huolimatta ruoka-/työpöytäni on aina täynnä kaikenlaista tavaraa
35. Vihaan ylimääräisiä tavaroita, kuten posliiniesineitä ja mustekyniä, joita on joka paikassa
36. Oikeasti pidän niistä, mutten voi sietää niitä kotonani
37. Haluan tulla toimeen mahdollisimman vähällä
38. Edellinen lausahdus ei kuitenkaan koske vaatteita, vaikka toisinaan niitäkin saisi olla vähemmän
39. Rakastan matkustamista
40. Olen käynyt viimeisen vuoden aikana seitsemän kertaa ulkomailla
41. Ja kuusitoista kertaa lentokoneessa
42. Olen erittäin laiska ja ellei minun olisi pakko, istuisin todennäköisesti kaiket päivät kotona yksikseni, koska se on vain niin paljon tekemistä helpompaa
43. Viihdynkin erinomaisesti yksin enkä yleensä kaipaa seuraa
44. Olen yrittänyt päästä tästä eroon ja olla enemmän kavereiden kanssa
45. Rakastan suklaata
46. Olen perinyt sen äidiltäni, joka on minuakin pahempi syömään suklaata
47. Lempikaupunkini on Lontoo (kukaan tuskin yllättyi)
48. Vihaan talvea, kylmää ja lumituiskua
49. Mielestäni lunta on riittävästi silloin, kun sitä sataa jouluaattona, muulloin sitä ei tarvita
50. Talven sijaan rakastan kesää
51. Rakastan vettä, aurinkoa ja hiekkarantaa
52. Meillä on ollut parhaimmillaan 13 koiraa yhtäaikaa
53. Asuin ennen Suomen laajimmassa kaupungissa
54. Toisinaan haluaisin muuttaa takaisin Jenkkeihin pelkästään sään takia
55. Osaan tehdä voltin sekä etu- että takaperin, mutten uskalla tehdä niitä kovalla alustalla
56. Luin pienenä vähintäänkin kirjan päivässä
57. Nykyisin aika ei tunnu riittävän kirjoille, mutta lukisin niitä silti mielelläni enemmän
58. Tällä hetkellä lempikirjasarjani on True Blood, jota on tullut hamstrattua Lontoon reissuilta
59. Omistan aivan liian monta DVD-elokuvaa ja olen kehittänyt jonkinlaisen addiktion niihin
60. Pidän vanhasta suomalaisesta musiikista, kuten Kirkasta ja Mambasta
61. Kuuntelen ja laulan niitä aina äidin kanssa autossa
62. Minun pitäisi saada aikaiseksi soittaa autokoululle ja varata aika toiseen vaiheeseen
63. En ole koskaan maistanut tupakkaa
64. Enkä aiokaan, sillä se on mielestäni yksi tyhmimmistä asioista, minkä voi itselleen tehdä
65. Isoäitini kuoli tupakkaan ja alkoholiin
66. En ole myöskään ikinä ollut edes hiprakassa
67. Olen ostanut alkoholijuomaa tasan kerran
68. Olin silloin 15 ja olimme Teneriffalla
69. Ostimme sitä vain siksi, että piti saada kokeilla saisimmeko sitä tilattua
70. Se oli myös yksi pahimmista juomista ikinä
80. Olen ollut töissä 7-vuotiaasta asti enemmän tai vähemmän
81. Pidän valokuvaamisesta, mutta kuvaan aivan liian vähän
82. Ajattelin mennä pilatekseen ja johonkin tanssiin syksyllä kansalaisopistolle
83. Suunnittelemme äidin kanssa kesäksi matkaa Riikaan
84. Kirjoitan vielä syksyllä psykologian, matikan, äikän ja ruotsin
85. En ymmärrä, miksi kirjoitan ruotsin, koska lähden kuitenkin ulkomaille
86. Olen lisäksi miettinyt ruotsin kirjoittamista pitkänä, mutta tulin järkiini
87. Lempieläimeni on delfiini
88. Katsoin pienenä joka lauantai Avara luontoa perheeni kanssa
89. Olen melkoisen nirso ruuan suhteen, vaikka olenkin kehittynyt asiassa
90. Opin syömään kananmunaa vaihtarivuoden aikana
91. Unohdan usein meikata ennen kouluun lähtöä ja huomaan sen vasta koulussa
92. Meikkaan muutenkin erittäin harvoin ja ystäväni huomauttavat aina, jos minulla on ripsiväriä
93. Katson blogeista nykyisin usein vain kuvat
94. Toivoisin, että minulla olisi oikeasti aikaa lukea ja kirjoittaa blogeja
95. Odotan kesää ja lomaa kuin kuuta nousevaa
96. Käytännössä olen kuitenkin töissä koko kesän
97. Minulla on lukiota jäljellä neljä viikkoa, kolme lisää kesälukiossa ja sitten kirjoitukset
98. Haluaisin olla jo yliopistossa
99. Vihaan odottamista ja osaan olla erittäin kärsimätön
100. En ole koskaan ollut festareilla
In English:
There are a hundred facts about me but it would've taken too much time if I had written them also in English. You can try to use google translator if you like but I'm not sure if they'll make sense or not. Next time I'll just do them in English.
Ihania faktoja!
VastaaPoistaSun pituus hämmentää. Näytät kuvissa niiiiiin pitkältä, mutta ootkin saman mittanen kun mie :)
oi mukava postaus:) ja huomasin tosi paljon samoja juttuja ku itessä, esimerkiksi sen että on kivaa vaan olla yksin kotona, mutta silti ärsyttää ku haluais nähä kavereita enemmän :D
VastaaPoistaTämä oli tosi kiva. Olen muuten monessa asiassa aika samanlainen kuin sinä(esim. 6,7,32,35,43,57,63,66) ja ehkäpä sen takia pidänkin blogistasi niin paljon :) Miksi muuten lopetit urheilun?
VastaaPoistaHihii, minäkin katsoin aina pikkuisena Avara luontoa, mamman kainalossa. :) Ja haluaisin lukea enemmän ja pakko myöntää, että minäkin selailen vain kuvia blogeista, kun on muka "kiire". :D Pitäisi ehkä vähentää luettavien blogien määrää..
VastaaPoistaAiotko jatkaa urheilua tai liikuntaa jatkossa jossain muodossa? :)
VastaaPoistaHei!
VastaaPoistaoon lukenut sun blogia jo noin puolitoista vuotta. Aina oon ollut sita mielta etta sun mielipiteet, tavoitteet ja elamanasenne on hyvin samanlaisia kun mun, nyt huomasin etta noin 99 % sun faktoista voisi olla faktoja musta. :) Ajattelin vain kertoa.
Tytto tuulesta
talla hetkella Jenkkilassa,
tulevaisuudessa suuntana Lontoo.
paljonko maksaa opiskelu lontoossa?
VastaaPoistaAnonyymi, kiitos. :) Hahha. Olen kuullut tuon aika usein ennenkin. En tiedä miksi näytän kuvissa niin paljon pidemmältä..
VastaaPoistaAnonyymi, hahha :D Tuo on kyllä yksi rasittavimmista piirteistä ikinä. :P Kiitos!
ina, oi kiitos. :) Kiva kuulla! Koska käyn lukion niin nopeaan tahtiin, minulle ei jää aikaa oikein millekään ja muuten stressaa koko ajan se, että pitäisi olla harjoituksissa ja tehdä sitä ja tätä ja tuota eikä vuorokaudessa vaan yksinkertaisesti ollut enemmän tunteja.
Joa, hihi, kiva että on muitakin. :) Itse olen jo vähentänyt muutamia blogeja listalta, muttei näitäkään ehdi aina lukea. Sitten toisinaan on kuitenkin aikaa, jolloin on kiva olla niitä blogeja siellä. Päätä siinä sitten. :D
Tiia, Aion kyllä edelleenkin liikkua säännöllisesti ja Lontoossa aion ainakin aloittaa salsan uudelleen ja todennäköisesti käyn salilla ja lenkille. Seivästä hyppään tästä lähtien tosin vain omaksi ilokseni, sillä siinä mielessä sen aloitinkin alunperin. :)
Tyttö tuulesta, hahha. :D Aika hassua. Ehkä törmäämme sitten siellä Lontoossa joskus. :)
Anonyymi, lukuvuosimaksut on noin 3500€:n luokkaa, mutta asuminen on aika kallista.
Tätä postausta oli kivaa lukee!:)
VastaaPoistaHaluaisin kysyy tosta afrotanssista, että millast se oli? Mitä luulet pysyykö siellä tunnilla perässä, jos ei pahemmin tanssia oo harrastanu?
Kivat faktat(: Mut siis nyt tyhmä kysyy ku ei ymmärrää: käytkö sun lukion 2,5 v Suomessa+vuosi Jenkeissä vai miten?
VastaaPoistaKivat faktat(: Mut siis nyt tyhmä kysyy ku ei ymmärrää: käytkö sun lukion 2,5 v Suomessa+vuosi Jenkeissä vai miten?
VastaaPoistaAnonyymi, hauska kuulla! :) Kyllä me ainakin T:n kanssa pysyttiin ihan hyvin mukana eikä T ole harrastanut ikinä varsinaisesti tanssia. Uskoisin kyllä, että siellä pysyy ihan hyvin mukana, varsinkin jos jaksaa keskittyä. Ja ohjaajalta voi rohkeasti kysellä liikkeistä jos ei jotain tajunnut heti. Ainakin tuolla Functional Teamilla. :)
VastaaPoistaAnonyymi, kiitos! :) Joo siis käyn, mutten laske jenkkivuotta, kun en saanut sieltä yhtään kursseja. :)
Heissan! :) Sie vaikutat oikeasti niin mukavalta tyypiltä, jolla on asenne kohdillaan! Kovasti tsemppiä pyrkimiseen, kun se aika tulee. Mihin kouluun olet muuten Lontoossa pyrkimässä? :)
VastaaPoistaAnonyymi, oi kiitos paljon! :) En ole vielä aivan varma, mutta ainakin UCL:n ja sitten varmaan City collegeen, King'siin ja/tai Westminsteriin ja sit vielä Lontoon ulkopuolelta ainakin Kentiin ja ehkä Bristoliin. :) Mutta mitään ei ole vielä lyöty lukkoon, ainoastaan UCL ja Kent varmoja, mihin pyrin. :)
VastaaPoista