Lauantaiaamu valkeni kauniina ja aurinkoisena. Lähdin aamupäivästä käymään Wal-martissa ostamassa hammastahnaa sekä piilolinssinestettä. Wal-martiin päästyäni päädyin kiertelemään aikani, löysin pari hiustenhoitotuotetta, jollaisia en ole edes kuvitellut ostavani. Kyseessä olivat siis kiharoita esiintuova muotovaahto tai mikä lie sekä tyveä kohottava neste.
Saatuani hiustenhoitotuotteet ladattua kärryyn (täällä ei ole toivoakaan mistään kivoista pikkukoreista...), suuntasin etsimään hammastahnaa. Päädyin samalla ostamaan uuden harjan. Piilolinssinestettä en löytänyt mistään, vaikka etsin puoli kauppaa läpi. Sen sijaan jotain muuta tarttui etsintäreissullani mukaan. Tällä kertaa pari leffaa 5 dollarin kappalehinnalla sekä vihreä kesähuivi samaan hintaan. Tarvitsinko? No en. Mutta halusinko? Kyllä.
Koska olin jo viettänyt hyvän tovin kaupassa ja minulla oli vierotusoireita Twilightin jälkeen, päätin käydä kirjaosastolla etsimässä kyseisen kirjan seuraavaa osaa. Seuraavaa osaa ei löytynyt, mutta sen sijaan bongasin kunnon hömppäkirjan. Olisihan minulla kotona ollut edelleenkin eräs kirja lukematta ja Gossip Girl -sarjan kuudes osa tulossa postista, mutta piti saada jotain lukemista auringonotolle.
Menin kauppaan ostamaan yhtä pientä hammastahnapurkkia sekä piilolinssinestettä. Nestettä en edes löytänyt, mutta silti yhteissaldona pienehkölle kauppareissulle tuli noin nelisenkymmentä dollaria ja aikaa kului varmaan puolisentoistatuntia. Tarinan opetus: mene kauppaan vain silloin, kun sinulla ei ole koko päivää aikaa tuhlata siellä. Ja älä vahingossakaan ota sitä pankkikorttia mukaan... Hassuinta tässä on ennemminkin ehkä se, että olen luonteeltani todella pihi. Parinkympin ylittävät vaatteet jäävät lähes poikkeuksetta kauppaan, vaikka viidellä lisäeurolla saisi todella kivan vaatteen. Sen sijaan saan kulutettua neljäkymppiä ostamatta oikeastaan mitään.
Käykö teille ikinä näin?
Käy. Ja aivan liian usein. Pitäisi tosiaan alkaa jättää pankkikortti kotiin kun lähtee kauppaan. On se omituista, että ruokakauppaankin mennessä tulee kannettua ulos vaikka mitä :D Tänään pitäisi mennä ostamaan parille kaverille synttärilahjoja. Jo nyt epäilyttää miten käy.
VastaaPoistaHahaa Aquamarine on ihan paska leffa! Mutta myönnän nähneeni sen :D
VastaaPoistaIhan liian usein. Onneksi en taida olla ainoa! ;)
VastaaPoistaMulle käy noin aivan joka kerta ku oon kaupoilla! Budjetti ei pidä.... KOSKAAN :--D
VastaaPoistahei tiesithän että et voi kattoo noita leffoja suomessa normaalilla suomalaisella dvd soittimella. tai siihenhän pitää olla joku erityinen.
VastaaPoistamulle käy aina noin :D
VastaaPoistaCVS:stä löydät paljon piilarinesteitä :>
VastaaPoistaOnnenkalastaja, hahah. :D Mun tapauksessa kävisi todennäköisesti niin, että päätyisin ostamaan kaikennäköistä itselleni ja unohtamaan ne synttärilahjat.. Niin on tähän mennessä käynyt melkoisen hyvin tuliaisten kanssa.. :D
VastaaPoistaAnonyymi, voi olla, mutta tykkään tuollaisista leffoista. :)
Christina, hihi, no et! :)
Anonyymi, hahha. Joo harvemmin mullakaan. Vain silloin jos on oikeesti kiire.. :D
Anonyymi, en, mutta katson ne kuitenkin koneella. Meillä ei edes ole DVD-soitinta. :D
eve, hyvä, etten ole ainoa. :D
Anonyymi, tiedän. :) Kävinkin hakemassa omani myöhemmin. Ja varmasti sitä olisi Walmartistakin löytynyt, mutten tykkään tosta kyseisestä liikkeestä yhtään, kun en koskaan löydä sieltä mitään, mitä etsin. Kaikkea muuta kyllä...
Tämä on turha kommentti, mutta pakko sanoa. Olin tänään Safewayssa ja ostin... piilarinestettä ja hammastahnaa (+ jugurttia). Huvitti.
VastaaPoistaHanna, hahha :D
VastaaPoista