lauantai 31. toukokuuta 2008

Shoppailun tulokset

Lupasin eilen esitellä ostoksiani Helsingistä. Kuten mainitsinkin, ainoa varteenotettava ostospaikka oli Gina Tricot. Muut joko löytyvät Kuopiosta tai sitten eivät sopineet kukkarolleni. Vaatteista on tulossa parempia kuvia myöhemmin päivän asuissa, en jaksanut vaihtaa niitä päälleni eilen.

Paita 14,90€
Paidasta pienin koko oli M, joten päätin kuitenkin kokeilla sitä siinä toivossa, ettei se näyttäisi aivan teltalta päälläni. Kokeilinkin sitä päälläni olleen vyön kanssa ja se sopi oikein hyvin. Tästä tulee varmasti yksi suosikkipaidoistani, sillä rakastan tätä jo nyt.

Mekko 19,90€
Rakastuin mekon kuosiin enkä ole saanut vieläkään sitä ompelukonetta toimimaan, joten en ole saanut kukkamekkoakaan. Ainoastaan yläosa hieman ärsyttää, sillä rintsikat tahtovat näkyä yli. Muuten mekko on malliltaan juuri minun tyyliseni ja tykkään paljon.

Hame 19,90€
Näin tämän hameen erään mallinuken päällä ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Vetäistessäni sen päälle, oli ostopäätös varmistettu. Hame sopi täydellisesti ja näytti todella kivalta päällä. Valkoisesta olisi näkynyt läpi ja se olisi sotkeutunut heti, joten päädyin harmaaseen. En malta odottaa tämän käyttöönottoa. Ehkä jo tänä iltana..


Mekko 19,90€
Tämän mekon jätin aluksi kauppaan, sillä yläreunan resori puristi hieman. Kaupasta ulos astuessani tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin ja kävin hakemassa sen itselleni vielä ennen lähtöäni. Mekosta tuli ensimmäinen pikkumustani ja tykkään sen erikoisesta mallista todella paljon. Ostin sen myös osittain siksi, että siitä saa niin monta erilaista kokonaisuutta vaihtamalla vain värejä. Samainen mekko on nähty myös Nelliinalla.

perjantai 30. toukokuuta 2008

Kohtaamisia

Päivän asu:
teeppari: H&M
shortsit: Vero Moda
Vyö: Second hand
Leggingsit: H&M
Kengät: KappAhl
(Älkää välittäkö ihanasta postausasennosta. Pikkusiskoni ei suostunut kuvaamaan ja olin juuri laittamassa paidan helmaa, kun kamera laukesi.)

Alla vielä paidan printti, vyö ja kengät paremmin edustettuina:

Tämä päivä on alkanut jo poikkeuksellisesti herätyskellon soidessa 3.25. Olin jo puoliksi hereillä eikä herääminen tuottanut mitään ongelmia. Seitsemältä on itse asiassa paljon vaikeampi nousta. Tiedä sitten jaksaisiko joka päivä pirteänä jos heräisi puoli neljä.. Selvisin kuitenkin junaan hyvissä ajoin ja olin Helsingissä jo ennen yhdeksää. Törmäsin taksijonossa erääseen toiseen vaihtariin ja matka konsulaatille sujuikin sujuvasti jutustellen tulevasta vuodesta ja edessä olevasta haastattelusta. Taksimaksutkin saimme puolitettua, joten ei tullut edes kallis reissu.

Itse viisumin hakeminen meni suunnilleen näin: 
1) ulkona tarkastettiin ensimmäinen hakukaavake ja passit
2) 15min odottelua
3) turvatarkastus
4) 5min odottelua
5) kävely itse konsulaattiin vartijan saattelemana
6) 10min odottelua
7) paperit kassaneidille, joka pyysi allekirjoituksen yhteen paikkaan ja takaisin istumaan
8) 10min odottelua
9) vuorossa sormenjälkien ottaminen ja pientä small talkia virkailijan kanssa englanniksi.
10) 30 min odottelua
11) virkailija sanoo, että voimme lähteä
12) yritämme päästä ovesta, joka ei kuitenkaan aukea
13) aika pian tulee vartija, joka saattaa meidät 4 kerrallaan (meitä oli 8) takaisin turvatarkastushuoneeseen, josta saamme laukut.

Niin mihin se haastattelu katosi? Jaa-a.. Saimmepa ainakin jutustella vuodesta odotellessamme aina milloin mihinkin. Päästyämme ulos tilasimme taksin keskustaan ja hipsin yhden vaihtaripojan kanssa mäkkiin syömään. Oli muuten elämäni huonoin Happy Meal-ateria ja siihen Heseen en mene toista kertaa. (Sokkarin vieressä) Hyvästelin sen jälkeen vaihtaripojan ja lähdin GT:tä kohti. Loppu päivä menikin sitten shoppaillessa, minkä tuloksia saatte nähdä huomenna. Ainoat ostokset olivat itse asiassa Gina Tricotista, sillä en ole pysynyt yhtään mukana muiden liikkeiden hintojen nousussa. Tai sitten minusta vain on tullut Amerikan reissua odotellessa erittäin pihi - luultavasti niin päin.

Lopetin tuskastuneena päättömän kiertelyni ja päädyin istumaan rautatieaseman sivulle ottamaan aurinkoa. Eräs poika (tai mies, miten vain) seurasi minua ja istahti vähän matkan päähän. Hänellä oli radio mukana, joten sainpahan ainakin kuunnella musiikkia siinä istuskellessani ja lueskellessani Metroa. Loppu matka junassa sujuikin sitten hyvin lukuunottamatta sitä, että vieressä istuva mies kävi joka välissä tupakilla ja yritäppä siinä sitten hengittää tunkkaisessa vaunussa. Onneksi mies vietti suurimman osan ajastaan tupakkivaunussa ja häipyi jo puolimatkassa ja sain loppumatkan istua rauhassa.

torstai 29. toukokuuta 2008

Helsinkiin

Päivän asu:
Toppi: Snygga, Ruotsi
Hame: itse tehty (H&M:n mekosta)
Vyö: Second hand
Sukkikset: Seppälä
Mary Janet: Andiamo
Huivi: Second hand
Aurinkolasit: Sokos Syke



Tänään sai vihdoin huokaista helpotuksesta. Poistuin espanjan kokeesta puolen tunnin jälkeen ja vihdoinkin se oli ohi. Jäljellä on enää kevätjuhla lauantaina. Loman alkamisen kunniaksi lähdin kaupungille ystäväni kanssa. Kävin ensin ostamassa junaliput Helsinkiin, (juna lähtee 4.15!) minkä jälkeen siirryimme kirpparikierrokselle. Tänään oli erittäin hyvä päivä, sillä löysin monet kengät ja muutaman laukun, jotka tosin jätin kauppaan. Sen sijaan mukaani lähti t-paita (3,50€) ja hame (2€). Olen aivan rakastunut uuteen hameeseeni ja ajattelin kaventaa sitä hieman, jotta se laskeutuu kivasti vyötäröltä. Kävin myös ostamassa Doven ruskettavan kosteusvoiteen. Ruskettavista tulossa juttua myöhemmin.



Viisumihaastattelu loppuu jo ennen yhtätoista ja juna takaisin lähtee 15.12, joten aikaa shoppailuunkin jää nelisen tuntia. Ainakin Gina Tricot on ehdoton, missä pitää käydä. Mikäli joku muotibloggari sattuu pyörimään samaan aikaan (11-15) Helsingin keskustassa, ottaisin mielelläni shoppailuseuraa. :) 

Olen illalla kotona jo ennen kahdeksaa, joten minkäänlaista blogitaukoa ei ole tulossa. Siihen asti kuitenkin näkemiin. Toivottakaa onnea haastatteluun.

keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Asiakas on aina oikeassa


Päivän asu:
Paita: Vila
Huivi: H&M
Farkut: Vila
Balleriinat: Brighton, Englanti

Olin tänään pitkästä aikaa muissa vaatteissa kuin kollareissa. Itse asiassa ensimmäistä kertaa koeviikon alkamisen jälkeen. En jaksanut kuitenkaan kipsutella koroilla, sillä minulla oli tänään tuhat ja yksi asiaa hoidettavana, joten nappasin jalkaani parin kesän takaiset lempparikenkäni. Kengät ovat parhaat päivänsä nähneet, mutta todella rakkaat. Jalat eivät kyllä ollenkaan tykänneet kengistä, sillä ne ovat tottuneet korkoihin eivätkä balleriinat ilman pohjaa olleet hyvä ratkaisu. Taitaa olla näidenkin aika siirtyä paremmille metsästysmaille. 

Sain tänään koulussa kuulla, että minun täytyy lähteä perjantaina Helsinkiin sitä viisumia jenkkeihin hakemaan. Helsinkiin meno ei kyllä haittaa, mutta kello 4.15 lähtevä juna ja kahdeksan tuntia junassa ei oikein houkuttelisi. Pääsisin isänkin kyydissä, mutta tällöin en pääsisi shoppailemaan, sillä isä vain käyttäisi minua siellä ja lähtisi samantien pois. Jos minä Helsinkiin asti lähden muutaman minuutin haastattelun takia niin käynhän minä kyllä kaupungillakin. 

Viisumihaastattelun takia sainkin juosta sitten koko päivän kaupungilla. Kertaustunnin jälkeen kävin harkoissa kentällä, josta juoksin jättämään osan tavaroista äidin työpaikalle ja sieltä suoraan kampaajalle, joka minulla olisi ollut vasta perjantaina, mutta vaihdoimme äidin kanssa päiviä. Kampaajan jälkeen kävin pikaisesti mummolassa lainaamassa isoäidin meikkejä (jep, lancomea ym.), sillä kuvissa silmät ilman ripsiväriä eivät näytä todellakaan hyvältä, tosin kuvasta tuli muutenkin järkyttävä, joten eipä siinä. Lähdin mummolasta joskus puoli viiden maissa ja ennen viittä selvisin ulos valokuvausliikkeestä kamalat kuvat mukanani. Päätin sitten hemmotella hetken itseäni ja kävin pikaisella kaupunkikierroksella. Löysin Aleksi 13:sta pari potentiaalista laukkua, mutta jätin ne vielä sinne ja H&M:llä rakastuin yhteen korkeavyötäröiseen hameeseen ja shortseihin. Jätin kuitenkin nekin vielä raskain mielin sinne ajatellen perjantaista Helsingin matkaa. Saatan silti käydä sen hamee ostamassa vielä. Se oli muuten täydellinen, mutta väri ei ollut aivan omanlaiseni.

Kuulin H&M:llä myös erään todella ärsyttävän keskustelun. Keskustelun kulku meni suunnilleen näin:

Asiakas: Haluaisin palauttaa nämä alusvaatteet, sillä ne olivat liian isoja.
Myyjä: Valitettavasti alusvaatteilla ei ole palautusoikeutta.
Asiakas: Ai miten niin ei ole? Eiväthän nämä ole alennustuotteita.
Myyjä: Kuitissa lukee, että alusvaatteilla ei ole palautusoikeutta.
Asiakas: Ai no niinpäs lukeekin. No mutta ettekö te voisi tehdä poikkeusta? Näettehän te itsekin että nämä ovat aivan käyttämättömiä, kokeilin näitä vain omien stringieni päälle.
Myyjä: Ymmärrän kyllä, mutta valitettavasti säännöissämme lukee, ettei alusvaatteita saa palauttaa.
Asiakas: Mutta näettehän te itsekin, että nämä ovat aivan liian isoja. (Miten hemmetissä joku menee edes ostamaan niitä liian isoja alusvaatteita, jos sen silmilläkin näkee.. Tyhmä ämmä)
Myyjä: Voi olla, mutta emme valitettavasti silti voi ottaa näitä vastaan.
Asiakas: Minusta tämä on huonoa palvelua. Olen itse töissä Modassa ja sanoisin, että tämä on todella huonoa palvelua.
Myyjä: No en nyt sanoisi aivan niinkään...
Asiakas: En kyllä enää ikinä tule takaisin tänne, menetitte juuri yhden asiakkaan.
Myyjä: Kiitos ja näkemiin.
Asiakas: Mutta, ettekö te voisi tehdä poikkeusta tällä kertaa?
Myyjä: Valitettavasti meillä ei ole alusvaatteille vaihto- eikä palautusoikeutta. Asiasta olisi pitänyt sopia etukäteen.

Keskustelu jatkuu vielä tovin ja lopulta nainen häipyy alusvaateosastolle, en yhtään ihmettelisi, vaikka hän olisi käynyt vaihtamassa kädessään olevat alusvaatteet itse pienempiin. Siltä hän nimittäin näytti. Ilmeisesti naisen mielestä asiakas on aina oikeassa, eipä ollut tällä kertaa..

tiistai 27. toukokuuta 2008

1990-luvun muoti


On vihdoin tullut aika päättää sarja, joka starttasi jo blogin alkumetreillä. Sarjassa käytiin läpi muodin vuosikymmeniä aina 1900-luvulta eteenpäin. Jäljellä onkin, varmasti meidän kaikkien muistissa oleva, 1990-luku, jolloin myös minä synnyin. Vuosikymmen ei varsinaisesti jää historiaan upeiden vaatteidensa vuoksi, sillä ainakin minun mielestäni osa vaatteista oli jotain todella kamalaa. Postaus meni vähän muisteluksi, joten laittakaa tekin kultaisimpia tyylimuistoja 1990-luvulta tulemaan.

Muodissa 1990-luvulla:
- ohuet, laskeutuvat kankaat

- napapaidat
Napapaidat ovat kyllä jotain niin kamalaa, etten voi sanoin kuvailla. Omistin joskus reilu 10 vuotta sitten turkoosin napapaidan, jossa luki 99% Angel. Ja oli vielä lempipaitani.

- paksupohjakengät
Ihhih. Nämä kyllä saavat vieläkin hymyn huulille. Omat kenkäni olivat mustat nahkakengät varmaan viiden sentin pohjalla, jotka ovat kyllä yhdet suosikeistani kautta aikojen. En sitten sanonut tätä ääneen, mutta voisin käyttää niitä vieläkin ellei äiti olisi heittänyt niitä roskiin. Laittaisin päälle kunnon japsityttövaatteet ja ne kengät..



- lappuhaalarit
Tunnen olevani erittäin muodikas näin jälkikäteen ajatellen, sillä omistin lappuhaalaritkin. Farkkukankaisina ja vihreinä. Ja ne vihreät oli niiin siistit. Harmi, että tuohon aikaan minulla oli tapana kaatuilla pyörällä,  joten niihinkin sitten tuli reikä polveen. Ette usko miten paljon harmitti.

- 2- ja 3-raita- ja nappiverkkarit
Löytyi täältäkin. Adidakset ainakin oransseilla ja turkooseilla raidoilla. Nappiverkkareista sai auottua lahkeet melkein takamukseen asti. Voi niitä aikoja..

- flanellipaidat
No hei, kelläpä ei olisi ollut flanellipaitaa? Nehän ovat joka isukin ja pikkunassikan unelma. Isältä löytyy kyllä vieläkin, mutten päällä ole nähnyt 10 vuoteen ainakaan.

- minireput
Ilmoittaudun. Löytyi kaksikin mustaa. Ne tosin 130 senttisellä tyttösellä näyttivät luultavimmin huomattavasti järkevämmältä kuin miltä ne näyttäisivät nyt.

- vyölaukut
Vyölaukut ovat kovasti yrittäneet tulla takaisin muotiin, mutta ne muistuttavat kyllä vain etäisesti niitä 1990-luvun kammotuksia. Täältä löytyi tummanvihreä versio, jota hyödynnettiin kyllä lähinnä leireillä. Tulee mieleen viisikymppinen turistimies kaljamahoineen Kanarialla.

- maastohousut



1990-luvulla loistivat erilaiset alatyylit kuten gootit, hevarit, skinheadit ja 'kettutytöt'. Vuosikymmen korosti yksilöä ja haluttiin erottua joukosta ja pukeutua eri tavalla kuin muut. Kierrätys ja ympäristöystävällisyys nostivat myös päätään, jolloin kirpputorien suosio kasvoi. Mallia pukeutumiseen otettiin poika- ja tyttöbändeiltä, joista parhaiten muistetaan varmasti Spice Girls ja Backstreet Boys (jopa minä tiesin molemmat). 

90-luvulla laihuuden ihannointi korostui ja anoreksia ja muut syömishäiriöt lisääntyivät. Ihanteeksi tuli heroin chic-look, jonka ihannetyttö oli riutuneen ja kuihtuneen näköinen. Myös kauneusleikkaukset yleistyivät ja laihaan vartaloon yhdistettiin suuret silikonirinnat ja huuliin lisättiin botoxia.

Meikki ja hiukset:

1990-luku korosti yksilöllisyyttä, joten sekä meikkaus- että hiustyylit vaihtelivat maan ja taivaan välillä. Meikissä suosituimmaksi nousi kuitenkin luonnollinen nude-tyyli. Vuosikymmenen lopussa muotiin tulivat myös glitterit ja aurinkopuuteri.

Hiuksissa korostui huolettomuus, ei saanut näyttää siltä, että hiuksia olisi laitettu. Hiuksissa suosittiin luonnollisia sävyjä ja hiusten tuli olla hyväkuntoiset ja kiiltävät. Hiukset laitossa käytettiin donitseja. 1990-luvulla myös hiuslisäkkeet ja -pidennykset yleistyivät. Muistan, kun joskus 10 vuotta sitten katsoin Kotikatua ja näin ensimmäistä kertaa hiusten pidennykset. Luulin, että kampaaja veti hiuksia, jolloin ne pitenivät. Vasta vuosia myöhemmin minulle selvisi, miten ne oikeasti laitetaankaan. 

Mitä teille on jäänyt mieleen 1990-luvusta?


//edit: Osallistukaa kaikki Mintun arvontaan!

maanantai 26. toukokuuta 2008

Suomen huippumalli top 3

Suomen ensimmäinen huippumalli haussa ohjelma alkaa lähestyä loppuaan ja enää jäljellä on vain kolme kilpailijaa. Pitkä matka on tultu siitä, mistä aloitettiin. Kirjoitin blogissa siitä, miten paljon koko ohjelma ärsyttää minua. Nykyisin se ei enää ärsytä minua lähellekään yhtä paljon, vaikka välillä tyttöjen väninä ottaakin päähän. Joko on liian kylmä, liian rankkaa, liian seksististä tai jotain muuta vastaava. Työtä se vain on. Jottei menisi valittamiseksi, esitellään perinteiseen tapaan finalistit:

Maria 

Mariaa ei ensimmäisenä sanoisi kauniiksi, mikäli hän kävelisi vastaan kadulla. Sarjan aikana hänestä otetut kuvat ovat kuitenkin hämmästyttäviä. Joissain kuvissa hän näyttää todella kauniilta. Tyttö on selkeästi mukana pitkälti hiustensa takia, sillä hän selkeästi erottuu muista. Hän on kuitenkin myös kehittynyt mallina todella paljon ja keskittynyt kuvauksissa. Hänestä saa myös todella monipuolisia kuvia ja hän sopii monenlaisiin kuvauksiin. Marian suurin vahvuus mutta myös suurin heikkous ovat hänen punaiset hiuksensa. Hän ei välttämättä sovi monenlaisiin kuvauksiin eikä saa luontaisella ulkonäöllään buukkauksia. Hänen pisteensä ovat kuitenkin koko ajan kilpailun myötä nousseet ja hän voisi mielestäni aivan hyvin voittaa.

Ani

No, entäs Ani sitten? Ani on pitkä ja laiha rokkityttö. Aluksi hän oli aivan hukassa itsensä ja vartalonsa kanssa, mutta on myös muiden tyttöjen tavoin kehittynyt huimasti ja loistanut kuvauksissa. Ani näyttää aika tavalliselta tytöltä ellei hänen pituuttaan oteta huomioon, mikä voikin olla ongelma. Kuten sarjassa sanottiin, joko hänestä tulee todellinen huippumalli tai sitten kukaan ei puukkaa häntä. Olen tässä aivan samaa mieltä. Hänen tyylinsä ei iske minuun ollenkaan, mutta tuomaristoon se on näyttänyt tekevän vaikutuksen. Anin suurin ongelma on kuitenkin se, ettei hän osaa liikkua eikä se ole parantunut kilpailun aikana ollenkaan. Hän kuitenkin kuuntelee ohjeita ja onnistuu lähes aina kuvissa ja on pituutensa takia erittäin vahvoilla, mutta riittääkö mallille pelkkä pituus?

Darina


Darina on ollut alusta alkaen yksi suosikeistani. Tyttö on kaunis ja mukava persoona. Hän ottaa työn kuin työn hyvin vastaan ja on erittäin ammattimainen. Darina onnistuu kuvissa, mutta tuomaristo pelkää, ettei hänessä ole riittävästi muuntautumiskykyä ja että hän hukkuu muiden mallien sekaan. Luonnossa hän näyttääkin tytöltä, jolla on vain yksi ilme eikä hän erotu juurikaan massasta. Kuvissa Darina on kuitenkin erittäin vakuuttavan näköinen ja pidän erityisesti hänen Lapin noita - kuvastaan. Tytöistä Darina on kuitenkin selkeästi ammattitaitoisinsa ja luonteensa puolesta sopivin malliksi, mutta malli tarvitsee kuitenkin eniten sitä ulkonäköä, toivottavasti häneltä löytyy sitä riittävästi.

Kuka tytöistä on teidän suosikkinne?

Ps. Oletteko jo katsoneet tämän? Mitä mieltä olette videosta? Mielestäni Anu loistaa videolla parhaimmin, sen sijaan Anin liikehdintä on sanoin kuvaamatonta - eikä se aina ole hyvä asia.

sunnuntai 25. toukokuuta 2008

Guess who


Theresa (Zoë Saldaña) on isänsä silmäterä, ja kun tytär tuo kihlattunsa Simon Greenin (Ashton Kutcher) näytille, joutuu poika koetukselle, Theresa oli nimittäin unohtanut mainita, että Simon on valkoihoinen. Theresan isä Percy Jones(Bernie Mac) päätyy nukkumaan Simonin viereen, sillä hän ei halua tyttärensä koskemattomuuden kärsivän. 

Kun Percy saa tietää Simonin salaisuuden, hän paljastaa sen tyttärelleen, jonka seurauksena sekä äiti että tytär häipyvät kotoa jättäen miehet miettivät asioita keskenään. Miehet päätyvätkin juomaan yhdessä ja pitämään hauskaa ja yön jälkeen onkin aika yrittää saada naiset takaisin.



Guess who on hulvattoman hauska komedia, joka käsittelee ihmisten rotuennakkoluuloja - aina rotu ei määrää kaikkea eikä isä aina tiedä parhaiten. Näyttelijät onnistuvat todella hyvin ja elokuva saa parhaimmillaan nauramaan vedet silmissä. Vaikka komedia onkin perinteinen tyttö/poika tuo kihlattunsa esittelylle kotiinsa ja toinen vanhemmista tekee parhaansa rikkoakseen parin välit, on se silti ehdottomasti katsomisen arvoista. Elokuva menee myös pintaa syvemmälle ja pureutuu rasismiin, eikä jää pelkäksi hömppäkomediaksi.

*****
kuvat: täältä ja täältä

perjantai 23. toukokuuta 2008

Pitkät helmat, HOT or NOT?

Tämän kesän yksi trendeistä on pitkä, maahan asti ulottuva mekko. Kokeilimme tänään ystäväni kanssa huviksemme H&M:n vastaavaa mekkoa, jota en etsinnöistä huolimatta netistä onnistunut löytämään. Sovittaminen oli lähinnä vitsi, mutta sen jälkeen heräsi kysymys: Voisiko mekko oikeasti näyttää hyvältä ja voisiko sitä jopa pitää? H&M:n mekko oli minulle jopa hieman pitkähkö, sillä se ylsi maahan huolimatta omista 8,5cm:n koroistani. Ei siis suunnattu millekään pikkuihmiselle.


Pitkät mekot sopivat parhaiten pitkille ja hoikille tytöille, sillä parhaimmillaan ne luovat illuusion loputtomiin jatkuvasta alaruumiista. Korkokengät ovat mekon kanssa ehdoton must, sillä ei ole kiva kuluttaa mekon reunaa puhki tai kompastua siihen. Ensimmäisen kuvan Asoksen mekko on todella kaunis, mieleen tulee Antiikin Kreikka. Värit eivät ole liian räiskyvät suurelle pinnalle, mutta kaula-aukko on kyllä aivan liian avara minulle. Keskimmäinen Elloksen mekko puolestaan voisi pituudeltaan jopa sopia minullekin ja olisi tavallaan pehmeä lasku trendiin. 


Ylhäällä kuvissa olevista mekoista en pidä mitenkään älyttömän paljon. Ensimmäinen mekko menisi vielä malliltaan, mutta jokin tässä mättää. Ihastuin toisen kuvan tunnelmaan, mutten haluaisi näyttää froteepyyhemainokselta kävellessäni rannalla. Kyseinen mekko tippuisi myös aika lahjakkaasti, mikäli sattuisi astumaan helmojen päälle. Kolmas mekko on malliltaan kiva, mutta kuosi on mielestäni liian levoton noin isolle pinnalle. 

Pitkän mekon plussat ja miinukset:
+ kovin monen pituus ei riitä siihen => kaupungilla ei törmää aivan heti samanlaiseen
+ saa aikaiseksi puoli metriä lisää senttejä
+ rento, ei tarvitse huolehtia säärten kunnosta
+ suojaa sääriä paahtavalta auringolta (mikä ei kyllä minua haittaa)
+ kesällä on vaikea pukeutua omaperäisesti tai yleensäkään pukeutua, joten pitkä mekko toisi lisää ilmettä kesän menoihin
- tiellä olevat helmat, kompastumisvaara
- näyttää tottumattomissa silmissä oudolta
- vaikea löytää sopivaa yksilöä, joka sopisi sekä väriltään että malliltaan.
- vaikea yhdistellä
- vaatii paljon pituutta ja hoikan vartalon

Voisitteko te kuvitella pukeutuvanne pitkiin helmoihin? Mitä mieltä yleensä olette niistä, hot or not?

I was hungry

Päivän asu:
Takki: Snygga, Ruotsi
Mekko: Second hand
Vyö: Second hand
Huivi: Second hand
Sukkikset: Seppälä
Kengät: Andiamo
Laukku: Second hand

Tänään oli varmasti sekavin koe ikinä. Historiaa tällä kertaa. Ensimmäisessä tehtävässä piti kertoa, mitä kartan väritetyt alueet edustavat (katolinen, ortodoksinen ja islamilainen maailma). Hih, muuten hyvä, mutta ne oli jo valmiiksi kirjoitettu karttaan. Jatkokysymyksenä oli jotain sen suuntaista, että miten kulttuurin eri osa-alueet kehittyivät alueilla A ja B (katolinen ja ortodoksinen) keskiajalla. Seuraavaksi oli dokumenttitehtävä, jossa piti kolmen dokumentin avulla selvittää jokaisen dokumentin hallitusmuoto ja millainen se on ja milloin se kukoisti. Muuten hyvä, mutta kolmas dokumentti ei edes ollut hallitusmuoto. Kolmas kysymys oli ainoa, johon olin osannut varautua, aiheena renessanssi. Kurssin aiheena taisi olla Eurooppalainen ihminen.


Koulun jälkeen kävin treenailemassa pari tuntia ja pyörähdin kaupungilla syömässä täytetyn patongin. En tiedä mitään sen parempaa ruokaa. Kävimme myös katsomassa ystävälleni ylioppilasjuhliin mekkoa. Mekko löytyi ja käväisin välissä kotona pikapikaa vaihtamassa vaatteet. Oli jotenkin alipukeutunut olo miesten hupparissa ja collareissa. Ihanaa koeviikkopukeutumista. Selviydyin lopulta kuitenkin takaisin kaupungille, jossa kiertelimme ensin yhden ystäväni kanssa kaupoissa mitään ostamatta. Aika pian bongasimme ystäväni, jonka kanssa olimme aiemmin päivällä katselleet mekkoja ja matka jatkui kolmistaan. Seppälässä vastaan käveli vielä eräs harjoitusryhmämme tyttö ja hänkin päätyi seuraamme. Reissulta tuloksena urheilutrikoot, mutta esimerkiksi veetin kylmävahaliuskat, joita lähdin ostamaan, jäivät sinne. En edes käynyt sellaisessa kaupassa mistä niitä saisi. Sen sijaan menimme Raxiin syömään ja nyt on ainakin vatsa täynnä jos ei muuta. Kukkarokin tyhjeni aika lahjakkaasti, sillä harvoin käyn kahta kertaa saman päivän aikana ulkona syömässä. No mutta hauskaa oli ja sehän on pääasia.

Mitä teidän perjantaihinne kuuluu?

torstai 22. toukokuuta 2008

Braids braids braids

Tänä kesänä letit hiusmuodissa ovat kuin kukkaiskuosi vaatteissa. Leteillä saa muuten tylsään kampaukseen ilmettä ja pelastaa huonon hiuspäivän. Kesällä leteillä saa edessä pyörivät etuhiukset siististi sivulle ja tuulen tuivertamat hiukset asettumaan ruotuunsa. Leteillä saa myös aikaiseksi nätit kiharat, joiden paksuuden voi päättää itse. Valitettavasti latvat jäävät suoriksi, mikä saattaa näyttää melkoisen tönköltä. Pitkiin hiuksiin sopiikin usein paremmin. Muistelen kauhulla niitä muutaman vuoden takaisia A-kampauksia lettikiharoilla. Hiustenpidennysten aikaan ne taas näyttivät hyviltä.

Leteissä on se hyvä puoli, ettei niiden tarvitse olla täydellisiä. Useimmiten huolettomasti sutaistut letit näyttävät juuri parhaimmalta. Lettejä voi myös tehdä vaikka minkälaisia ja mihin tahansa. Voi letittää vain osan hiuksista, jättää letti puoleen väliin. Näin tässä  pari päivää sitten erään naisen, jonka pää oli letitetty pikkuleteille puoleen väliin, loppupäässä oli kiharat. Kaikkia hiuksia ei oltu kuitenkaan letitetty. Lopputulos näytti todella kauniilta.



Perinteinen letti on helppo ja nopea tehdä:
1) Jaa hiukset kolmeen osaan
2) laita aina yksi osio kahden muun välistä vuorotellen vasemmalta ja oikealta.
Perinteiseen lettiin saat lisää ilmettä vaihtelemalla sitä, kummasta suunnasta hiuksia laitat. Alakautta pujottaessa letin saa koholle ja näkymään paremmin, yläkautta saa perinteisen letin, joka alussa jää tavallaan hiusten sisään. Lisää särmää voi tuoda tekemällä letin neljällä tai viidellä osiolla, mikä ei tosin juurikaan käytännössä näy.


Parhaimmillaan kaksi lettiä ovat löysinä ja hieman suttuisina pitkissä hiuksissa. Toimii myös lyhyissä, reilusti kerrostetuissa hiuksissa, mikäli ylimmät kerrokset on tupeerattu kuohkeiksi ja letit tehty vain pisimpiin hiuksiin. Liian tiukat letit saavat usein näyttämään nuoremmalta ja itselleni ainakin tulee ala-asteajat mieleen.


Nykyisin olen itse kiintynyt paljon etuhiuksiin tehtävään ranskanlettiin, mikä pelastaa ylikasvaneen otsikseni lähes joka päivä. Monista päivän asuistakin letin on voinut bongata. Ranskanletin idea on todella yksinkertainen, vaikka se usein näyttää vaikealta. Periaate on sama kuin tavallisessa letissä, mutta aloitetaan pienillä osioilla ja otetaan joka kerralla hieman lisää hiuksia mukaan osioihin. Näin saadaan letti 'tartutettua' kiinni päähän. Ranskanletti myös pitää hiukset paremmin kasassa, joten monet urheilijat suosivatkin kahta ranskanlettiä, jotta saadaan hiukset pysymään poissa tieltä.
 


Ranskanlettejä voi soveltaa paljon erilaisissa kampauksissa. Niitä voi tehdä yhden, kaksi molemmille sivuille, kiertämään koko pään jne. Lettien kanssa vain mielikuvitus on rajana.


Sienna Miller tyylinen kampaus onnistuu kahdella tavalla: joko a) teet tavallisen letin, jonka kierrät pään ympäri ja kiinnität pinnillä. Tämä kuitenkin vaatii älyttömän pitkät hiukset. Tai b) teet ranskanletin kiertämään pään ympäri. Tässä onkin haasteena saada letti tasaisesti ja letti pitäisi aloittaa takaraivolta, joten itse sitä on todella hankala tehdä. Täysin samanlaista lopputulosta ei saa ja mikäli haluaa letin esiin, pitää ranskanletti tehdä 'alakautta'. Yritin tätä joskus, mutten saanut sitä tehtyä juuri sen takia, että se olisi pitänyt tehdä takaraivolta asti. Ja odotan niitä Pocahontas-hiuksia tässä vielä, jotta saisin tämän toteutettua omilla hiuksillani.

Mikäli joku taitaa ruotolettien salat, haluaisiko mahdollisesti informoida minuakin? Minulla on nimittäin aukko sivistyksessä enkä osaa tehdä niitä.

Mitä te pidätte leteistä?

keskiviikko 21. toukokuuta 2008

En el mercadillo 2

Tänään ei ollut koulua, joten päätin jatkaa eilen kesken jäänyttä kirpputorikierrosta. Tarkoitukseni oli lähteä yksin, mutta sainkin mukaani kaksi ystävääni ja hauskaa oli. City Pörssi toimi jälleen aarreaittana. Se on parantanut sijoitustaan kirpputorilistallani jatkuvasti ja alkaa jo mennä Kontin ohi, sillä siellä hinnat ovat kohonneet aivan liian korkeiksi. Hintaa tällä kertaa tuli kokonaista 4,50€.

Silkkihuivi 0,50€. En ole vielä varma pidänkö tätä vai annanko ystävälleni. Aamulla harjoituksissa hän pyysi minua etsimään sopivaa huivia ja tämä on aivan hänen tyylisensä. Hänellä on kuitenkin samantapainen Gina Tricotista, joten voin ehkä pitää tämän itse.

Ruskea vyö 2€. Olen parin päivän sisällä onnistunut päivittämään todella hyvin vyövarastojani, jotka ovat kaivanneet päivitystä jo ties miten pitkään. Nyt tarvittaisiin enää löysiä paitoja, jotka kuroa vyötärövöillä. Yritin H&M:ltä kalastella sellaista, mutten löytänyt yhtään sopuhintaista.

Vaaleanpunaiset sandaletit 2€. Ystäväni pakotti minut ostamaan nämä eikä hintakaan ollut paha, joten otin myös nämä mukaani. Käyttöä tulee varmasti, sillä kuljin viime kesänkin hieman tämän tapaisissa, joiden pohja on hajonnut, joten nämä toimivat hyvänä sijaisena ainakin siihen asti, että saan pohjan korjattua.

tiistai 20. toukokuuta 2008

En el mercadillo


Päivän asu:
Mekko: H&M
Vyö: Lindex
Huivi: Fiorella
Sukkikset: Seppälä
Kengät: Van Haren, Hollanti
Laukku: Tzatza, Hollanti

Tänään oli viimeinen oikea koulupäivä ja huomenna alkaakin koeviikko - onhan sitä jo odotettukin. Enää reilu viikko ja sitten koittaa vapaus. Eräs parhaista ystävistäni muuttaa kesän alussa Kuopioon ja odotamme kesää todella innoissamme. Tarkoitus olisi viettää ihana kesä ystävien kanssa, sillä syksyllä koittaa lähtö jenkkeihin ja ero ystävistä. Kuulin muuten todella masentavan uutisen valmennustilaisuudessa: saammekin ottaa vain yhden matkalaukun. USA on ilmeisesti tiukentanut sääntöjä (tai sitten EF), joten enää ei saa ottaa kahta matkalaukkua ilman lisäkustannuksia. Onneksi pakkaamista ei tarvitse aloittaa ennen heinäkuun loppua, joten panikoidaan sitten lisää. 

Kävimme tänään koulun jälkeen kirpputorilla ystäväni kanssa. Tänään oli ilmeisesti todella hyvä päivä, sillä löysin kaksi mekkoa, kaksi vyötä ja huivin. Enkä ehtinyt kiertää kuin puoleen väliin sen kirpputorin. Kontista löysin kolmet kengät ja aivan ihanan matkalaukun, mutta hintojensa vuoksi ne jäivät kuitenkin sinne. 10€ avokkaista? Samalla hinnalla saa hyvällä tuurilla uudet ja kirpputorikenkiin joutuu vieläpä vaihtamaan heti kantalapunkin. Kauppoja ei siis tullut.



City pörssistä mukaani päätyivät lopulta siis kaksi vyötä ja huivi. Olisin ottanut myös ne kaksi mekkoa, mutta minulla oli käteistä vain 4 euroa, joten ne oli jätettävä sinne. Ajattelin käväistä huomenna uudelleen hieman paremmalla ajalla, sillä minulla on huominen vapaata koulusta. Olen jo pitkään etsinyt vyötärövöitä - tuloksetta - mutta tänään tärppäsi ja vieläpä kaksin verroin. Mustan vyön (2€) solki on kiva ja väri sopii lähes asuun kuin asuun. Vaaleanpunainen vyö (1,50€) oli niin vastustamattoman värinen, että hetkeäkään miettimättä kaappasin senkin ostoskoriini. Vaaleanpunainen ruusukuvioinen huivi (0,50€) sopi hyvin vyöhön ja kesän kukkateemaan, joten sekin tarttui mukaan. Vaatekriisini saikin hetkeksi lievitystä eivätkä ostokset tuntuvasti painaneet kukkarossani.


maanantai 19. toukokuuta 2008

The lord of the rings

Selailin tänään Asoksen sivuja (jälleen) ja törmäsin muutamaan upeaan sormukseen. Käytän sormuksia aivan liian harvoin, sillä en ikinä muista niitä aamulla. Olen monen monta kertaa aikonut ostaa jonkun hienon ja näyttävän sormuksen, mutta hinnan vuoksi jättänyt ne aivan yhtä monta kertaa ostamatta. Haluaisin sormuksen, joka olisi suhteellisen iso ja näyttävä ja mielellään myös jonkin muun kuin kullan tai hopean värinen.



Kuvan hopeinen kukkasormus näyttää kaikessa yksinkertaisuudessaan todella kauniilta. Värimaailmaltaan sopisi myös asuun kuin asuun. Ruususormus sen sijaan sopisi hieman juhlavampaan asuun. Kolmas sormus on kaunein sormus mitä olen nähnyt todella pitkään aikaan. Kiven väri sopisi täydellisesti minttufarkkujeni kanssa ja muutenkin sormus näyttää todella hyvältä. En sitten tiedä osaisinko käyttää noin leveää sormusta, mutta ainahan voi haaveilla. Yritin katsella muitakin kivoja sormuksia, mutta mistään ei löytynyt mitään sellaista, minkä olisin huolinut sormeeni ja vieläpä maksanut siitä. 


Kuvassa ylhäällä ovat omat sormukseni:
1) Kukkasormus Turkista. Äitini halusi vaihtaa kultakaulaketjunsa pois, joten sain valita itselleni sormukset. Mietin valintaa todella pitkään, mutta lopulta päädyin tähän. Sormus on muuten aivan täydellinen, mutta kotiin tultuani kylmä ilma on kaventanut sormiani sen verran, ettei sormus pysy missään sormessa. Täytyisi kai viedä se kultasepälle pienennettäväksi, jotta saisin sen sormeeni.

2) Hopeinen luokkasormus. Hankimme seiskalla luokkasormukset ja valinta osui tähän. Moni halusi leijona-sormusta, mutta onneksi saimme ajettua tämän mallin läpi. Tykkään paljon tästä, mutta se löytää tieni sormiini aivan liian harvoin.

3) Kultainen timanttisormus. Tämä sormus on oikeasti äitini, mutta omin tämän joskus häneltä enkä ole ikinä vienyt sitä takaisin. Tykkään simppelistä ulkonäöstä ja se sopii todella hyvin sormiini.

4) Kultasormus Turkista. Tämä oli toinen valintani Turkin matkalta ja on sen jälkeen tiheimmin ollut sormissani. Kuviointi on yksinkertaisen tyylikäs ja ohut sormus ei paina eikä haittaa tekemistä.

5) Avainsormus, Glitter (alla). Tämän halppissormuksen sain serkuiltani joululahjaksi enkä ole sitä kertaakaan saanut sormeeni asti. Syy ei ole se, ettenkö tykkäisi tästä, vaan se, että unohdan tämän aina jonnekin korurasian uumeniin. 

 

Millaisia sormuksia te omistatte?

sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Hiusunelma

Katselin Asoksen uutuuksia ja silmiini osui ehkä maailman täydellisin kampaus. Tuollaiselta haluaisin oman päänikin näyttävän silloin, kun hiukseni on rennosti sitaistu ponnarille. Hiuksissa on kaikki kohdallaan: pituus, väri ja rennot laineet. Tällainen olisi se täydellinen kesäkampaus rannalle. Rantakeleistä on sinäänsä kyllä turha haaveilla, sillä ainakin meillä Kuopiossa lunta sataa taivaan täydeltä. Toukokuun puolessa välissä ja lehdetkin jo puissa. Ei, en sano enää mitään, mutta haluan silti nuo hiukset.

lauantai 17. toukokuuta 2008

DKNY fall 2008

Olen henkeen ja vereen kesäihminen. En voi sietää syksyn ja talven koleutta, luihin ja ytimiin tunkeutuvaa kylmyyttä enkä vähenevää valoa. DKNY:n syysmallisto sai minut kuitenkin hetkeksi kaipaamaan syksyä ja aikaa, jolloin lehdet varisevat alas puista ja maisema loistaa syksyn väreissä. Aikaa, jolloin pukeutuminen on helpointa. Voi käyttää huiveja, baskereita, värikkäitä sukkiksia ja kerroksittaisia vaatteita peittämättä niitä toppavuoren alle.

DKNY:n syysmallisto koostuu pääosin lyhyistä, kiiltävistä mekoista, jotka houkuttelevat osallistumaan syksyn rientoihin. Ehdoton ykkösväri on punainen, joka tuo vielä hetkeksi tuulahduksen kirkkaita värejä ennen vaipumista talven synkkyyteen. Mekot jatkavat jo tuttua babydoll-kaavaa, mikä tuo kokonaisuuteen tyttömäisyyttä ja kepeyttä.
Kengissä suositaan platform-pohjia ja siroja remmejä. Kengät ovat myös värikkäitä ja tuovat pirteyttä asuun.



Syksy on aikaa, jolloin kaulaan voi taas kietaista paksun villahuivin lämmittämään. Trendikkäin huivi on pitkä, mutta suhteellisen kapea, liukuvärinen villahuivi hapsuilla. Myssy on oiva pelastamaan huonon hiuspäivän, mutta myös suojaamaan päätä kylmältä viimalta.



DKNY:n malliston takit ovat joko naisellisia trenssejä tai lyhyitä A-linjaisia. Nahkatakit on heitetty nurkkaan. Kuten muissakin vaatteissa, myös takeissa hohtava pinta ja punainen väri tuovat oman säväyksensä kokonaisuuteen ja viimeistelevät asun. Lyhyemmät takit sen sijaan olivat hillityimmissä väreissä ja sopivat hyvin asun värimaailmaan. 



Mitä te pidätte mallistosta?

kuvat: Style.com