torstai 8. toukokuuta 2008

A new friend


Päivän asu:
Mekko: Edc by Esprit
Bolero: Teneriffa
Sukkikset: Seppälä
Kengät: Skopunkten, Ruotsi

Tänään oli pitkästä aikaa todella kiva päivä. Lukuun ottamatta todella hiertäviä piilareita, mutta ei nyt tartuta siihen. Meillä oli liikuntatunti ulkona uhreilukentällä, jossa heiteltiin keihästä ja juostiin aitoja. Meitä oli vain muutama, aurinko paistoi ja hauskaa riitti. Mentiin siinä parikymmentä minuuttia yliajallekin eikä kukaan kitissyt. Saimme vieläpä opettajalta kyydin kentälle ja vielä keskustaan.

Keskustassa näin ensin yhtä parhaista ystävistäni ja mentiin sitten erään toisen ystävän kanssa Kauppahalliin syömään täytetyt patongit. Tai siis minä söin, hän oli jo syönyt aikaisemmin. Emme ole tunteneet kovin pitkään, mutta sovimme viikonloppuna, että näkisimme joku päivä. Useimmiten tällaiset ympäripyöreät sopimukset jäävät vain heittoina ilmaan eikä mitään oikeasti saa aikaiseksi. Tänään oli kuitenkin sopivasti aikaa ja ystäväni oli juuri tulossa keskustaan, joten kerrankin tällainen sopimus toteutui. Ja voin kyllä kertoa, että se kannatti. Sain uuden todella ihanan ystävän, jonka kanssa oli helppo jutella. Tyttö on muutenkin todella avoin ja hauskaa seuraa. Ehdimme samalla sopia lähtevämme seuraavana viikonloppuna viihteelle (hih, rakastan tätä sanaa, vaikkei se kohdallani sitä juomista tarkoitakaan. Voi kai sitä viihteellä olla muutenkin?). Maltan tuskin odottaa. Kesä tule jo.

Päivitystahtini on muutenkin ollut todella surkea, sillä aikaa ei ole millään tahtonut löytyä blogittamiselle, vaikka aiheita olisikin. Nyt lähden kuitenkin vielä viikonlopuksi leirille, joten seuraavan kerran palaan ruudun ääreen luultavimmin sunnuntaina. Siispä hyvää viikonloppua kaikille!

8 kommenttia:

  1. oi että noi mekko ja bolero on ihanat! mäkin haluisin semmoset mut tota boleroo en varmaan ainakaan saa hankittua kun se on kerta teneriffalta :D ja sulla on tossa hiuksetkin tosi ihanasti :)

    VastaaPoista
  2. mymmeli, kiitos. :) En usko, että mistään aivan samanlaisia löytyy, mutta kyllähän tuollaisia on kaupat täynnä. Onnea etsinnöille. :)

    VastaaPoista
  3. Mikään ei oo ihanampaa kun uuden ystävän saaminen. Joskus ihmisillä vaan synkkaa välittömästi.

    VastaaPoista
  4. olet siis lopettanut bloggailun. no ei kait siinä, vaikka tämä oli ihan hyvä blogi.

    VastaaPoista
  5. mz, niinpä. :)

    anonyymi, en ole lopettanut bloggailemista, mutta nyt vain on ollut niin paljon kaikkea muuta etten ole ehtinyt bloggailemaan.

    VastaaPoista
  6. Ihana asu! ja viihteellä voi tosiaan olla juomattakin :)

    VastaaPoista
  7. voisitko suositella jotain kuopion kirppareita mulle, kun oon tulossa viikonloppuna kuopioon?=)

    VastaaPoista
  8. sl, kiitos. :)

    kkaisa, Itse käyn aina Kontissa (Suokadun ja Haapaniemenkadun kulmassa) ja City Pörssissä ( Kaupungintalon takana). Käyn välillä myös Rihmassa (Puijonkatua linja-autoasemalle päin) ja Pelastusarmeijan kirpputorilla (Suokadulla sijaitsevan elokuvateatterin Starin vieressä kävelykadulla, ei mitään tietoa kadun nimestä). Kuopiossa on todella huonot kirpputorivalikoimat, mutta toisinaan niistä voi löytää ihan hyvääkin tavaraa. Kontista löytää mielestäni parhaat kengät ja laukut, City Pörssistä voi löytää aivan mitä tahansa. Onnea etsinnöille. :)

    VastaaPoista