Pienenä vietimme joulun mummolassa sukulaisten kesken. Mummon veli toimi joulupukkina ja jakoi meille pienille lahjat, söimme jouluruokaa, tanssimme ja nauroimme. Silloin joulu tuntui joululta ja kaikilla oli hauskaa. Kun aloitin alakoulun, mummomme muutti pois naapurista ja joulun viettomme siellä loppui. Sen jälkeen olemme vierailleet toisessa mummolassa mökillä, mutta se joulu ei enää tuntunut samalta.
Tänä jouluna aatto sujui elokuvia katsellen ja kooten palapeliä. Katsoimme neljä elokuvaa ja saimme muutaman sata palasta palapeliin. Söimme joulupuuroa, kävimme saunassa ja avasimme lahjat. Joulu ei kuitenkaan enää tuntunut joululta. Pienenä telmimme lumessa ja vietimme aikaa sukulaisten kanssa. Nykyisin joulu vietetään perheellä vanhempien ollessa töissä eikä lunta ole nimeksikään.
Joululahjaksi olin saanut jo koneeni, jonka esittelin jo aiemmin, joten sain katsella vierestä, kun muut availivat lahjojaan. Sain kuitenkin mummilta lahjaksi hänen kuvansa ja yöpaidan, kirja on pikkusiskolta ja lahjakortti vanhemmilta. Mummin valokuva oli hänen tapansa jättää hyvästit. Hänen syöpänsä on todennäköisesti uusiutunut eikä hän ilman sitäkään elä enää kauaa. Hän halusi jättää elävän muiston itsestään päiviltä, jolloin hän vielä kukoisti ja kaikki oli hyvin. Kuvassa isoäitini on todella kaunis ja näytää onnelliselta. En itse ole ensi jouluna Suomessa viettämässä joulua perheeni kanssa, mutta voi olla, ettei myöskään mummoni ole.
Joulupäivä kului ensin töissä, minkä jälkeen ystäväni tuli meille. Katsoimme Crossroadsin, joka on todellinen hyvän mielen elokuva ja sopii hyvin meidän elämäämme. Välirikosta huolimatta viihdymme edelleenkin yhdessä ja olemme jälleen ystäviä. Loppuilta menikin pikkusiskon joululahjan parissa, sillä olimme ostaneet hänelle Sing star R&B:n. Minun laulamistani ei perheessä siedetä, mutta sing starin kanssa kukaan ei voi valittaa ja pärjäsinkin siinä kaiken kaikkiaan erittäin hyvin tasooni nähden.
Ikävä tuo mummosi tilanne :(
VastaaPoistaMinullakin on vähän samantapaisia ongelmia muiden sukulaisten kanssa ..
Tiedän todella hyvin tuon tilanteen mummosi suhteen... omani kuoli syöpään pari joulua sitten ja sekin oli siis tiedossa että näin tulee käymään.. vaikka kuinka yritti valmistautua asiaan, tuli se silti täytenä shokkina. Toivon voimia sinulle, ihana ele mummoltasi antaa tuo valokuva :)
VastaaPoistagorgeousgirl, vanhemmat sukulaiset alkavat tulla siihen ikään, että heitä kaatuu yhä useammin. :(
VastaaPoistanelliina, niinpä. Kiitoksia paljon :)